Kokkaukseni ovat vielä hetken aikaa tauolla, joten kirjoitanpa vaihteeksi ruoka-asioista vähän eri näkökulmasta. Aiheen tarjosi näppärästi sähköposti Animaliasta.
Huomatessani viestin Animaliasta, ensimmäinen ajatus oli, että voi ei. Mitä kettutyttö-järjestö
minusta tahtoo? Luin kuitenkin viestin loppuun ja huomasin helpotuksekseni, että lähestymisen sisältö ja aihe olivatkin ihan asiallisia.
Animalia organisoi lokakuussa eläinten viikon ja haastaa tällä kertaa pohtimaan, miten omat elämäntavat vaikuttavat eläinten hyvinvointiin. Kuluttamisen etiikkaa tulee harvemmin mietittyä erityisesti eläinetiikan kannalta, pois lukien kosmetiikkatuotteet, turkisvaatteet ja ruoka. Vaatteita ostaessani tai matkaa suunnitellessani en todellakaan ole miettinyt moisia seikkoja.
Kampanjan sivustoon pääset tutustumaan
tästä. Julkkinassuina menossa mukana ovat mm. Jani Toivola ja Hanna Partanen, jonka kanssa en koe olevani samoissa ruokafilosofioissa. Kevyttuotteet, kaupan valmiin guacamolemöhnän tarjoaminen päivällisvieraille ja suolaprosenttien kyttäys leipäpaketeissa tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen, eikä ihan sillä positiivisella tavalla.
Itsehän olen paatunut lihansyöjä. En edes voisi olla muuta, koska kala ja palkokasvit eivät terveydellisistä syistä kuulu ruokavaliooni ja jostainhan minunkin pitää proteiini saada. Lihan korvaaminen vaikkapa maitoproteiinilla ei myöskään taida olla eettisesti kaikkein kestävin ratkaisu. Enkä oikein kannata suurta lisäravinteiden käyttämistä, vaikka napsin monivitamiinit kiltisti. Ja kyllä, pidän eläimistä - mutta silti syön niitä.
Meillä syödään paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Blogia tarkastellessa sitä ei ehkä ihan helposti uskoisi, mutta näin se vaan on. Kasvikset tosin useimmiten päätyvät tässä keittiössä lisäkkeen rooliin, mutta siitä huolimatta blogissa on melkein 50 kasvisruokareseptiä.
Viheriöidenkin kohdalla suosin laatua ja päädyn usein luomuun. Samoilla kriteereillä pyrin valitsemaan lihan. Ehkä vähemmän, mutta parempaa ja samalla paremman elämän elänyttä. Vaikka turkiseläinten kasvattamisesta ehkä joskus päästään, (toivon todella) niin tuotantoeläimistä tuskin. Siksi haluan edesauttaa, jotta ravinnoksi käytetyt eläimet saisivat parhaan mahdollisen kohtelun ja hyvän elämän. Omana tavoitteena on, että meillä syödään jatkossa myös enemmän riistaa, mutta sitähän ei koskaan tiedä. Saalista ei aina saa. Tosin Animalian mielestähän riistan syöminen on arveluttavaa.
Turkiksista on tosin hyvä muistaa, että eräälläkin suvun mummolla on yhä käytössä yli 20 vuotta vanha minkkiturkki. Se on edelleen uuden veroinen, pörröinen ja ihanan lämmin. Harvalla keinokuitutakilla on yhtä pitkää käyttöikää.
Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että kaikenlainen äärimmäisyyksiin viety fanaattisuus ei ole kovin rakentavaa. Pelkästään kasvissyönnillä tuskin tätä maailmaa pelastetaan, kuten ei millään yksittäisellä teolla. Mutta silti, omilla valinnoillani voin ihan varmasti vaikuttaa kauppojen tarjontaan. Erityisesti, kun valintojen tekijöitä on muitakin kuin minä.
Tämän tekstin kohdalla en malta olla sotkematta juttuun myös elintarviketeollisuutta ja prosessoituja ruokia. Kasvisvaihtoehtojen kohdalla ja erityisesti vegaanivaihtoehtojen tuotesisällöt ovat toisinaan aika kamalaa luettavaa. Jos pavuista halutaan tehdä makkaran tapaista valmistetta, niin tottahan sitä on prosessoida rankasti ja käyttää aika satsi apuaineita. Tai kasvismargariinin käyttäminen leivonnassa voin sijaan? Esimerkkejä löytyy useampia. Toki se voi olla eläinystävällisempää, mutta en ihan menisi takuuseen noiden tököttien ihmisystävällisyydestä, vaikka ne elintarvikkeiden statuksen omaavatkin.
Eettisessä kuluttamisessa, kuten kuluttamisessa yleensäkin, on omat ongelmansa. Ovelat markkinointimammat mielellään kauppaavat hyvää omaatuntoa kaipaavalle kuluttajalle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Kävin hieman lueskelemassa kaura- ja soijamaitotuotteiden tuotesisältöjä: karrageenia, ksantaanikumia, glukoosi-fruktoosisiirappia, aromeja, väriäaineita... Ovatko ne kaikki terveellisiä ja tarpeellisia? Suo siellä, vetelä täällä.
On hyvä, että minuakin herätellään. Sensaatiohakuiset salakuvat maatiloilta eivät välttämättä ole se juttu, mikä minua erityisesti koskettaa. Mutta asiallinen sähköposti ja hyvät verkkosivut pysäyttivät miettimään toviksi. Ja vaikka tämä kirjoitus ei ehkä ole ihan sellainen, mitä Animalia olisi toivonut, niin se on minun korteni kekoon.
Aiheeseen ovat
tarttuneet myös bloggarikollegat.
Ei ehkä niin kovin kauniin näköistä purkissa,
Pikkuiset Habanerot alkoivat lokakuussa kärsiä vähän kosteudesta.
Nämähän olikin paprikoita, ei mitään chilejä. Mutta ihanan vihreitä!
