keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Parsapenkin syystunnelmia


Myönnän, että olen saattanut sortua kesäparatiisin parsapenkin ylenmääräiseen hehkuttamiseen täällä blogissa. Vaikka se ei vielä edes tuota kovin paljoa. Tänä keväänä on vasta ensimmäistä satoa korjattu ja ihan pienesti vaan. Mutta ensi kevättä odotellaan, ihan vesi kielellä.

Parsa on kaunis myös sadonkorjuun jälkeen. Kesän aikana se kasvaa aikamoiseksi huiskuksi. Syksyllä siihen ilmaantuu pieniä punaisia marjoja, jotka ovat muuten myrkyllisiä!

Viime viikonlopun kauniissa syysaamussa oli pakko yrittää ikuistaa kastehelmiä parsa oksilla. Haastellista hommaa. Tältä parsat näyttävät muuten keväällä.



Kodin Pellervo antaa hyviä vinkkejä parsan viljelyyn. Juurakoita kannattaa keväällä kysellä esim. hyötykasviyhdistyksestä. Meille juurakoita on kertynyt sekä torilta että hyötykasviyhdistyksen järjestämästä taimipäivästä Annalasta. Korkeampi rivi on kasvanut jo muutaman kesän, matalammat ovat tämän kesän istukkaita, hyvin ovat nekin lähteneet kasvuun. Ja pakko niille on hommata vielä muutama kaveri ensi keväänä.

Parsa kasvaa muuten aika itellään. Kompostia tai kakkaa kun muistaa aina välillä lykätä, niin siellä se pärjäilee oikein hyvin.