maanantaina, lokakuuta 24, 2011

Mats- Ericin makea chilikastike


Kesän chilisato on ollut runsas ja jotenkin niitäkin haluaisi säilöä. Paitsi siis kuivaamalla toki.

Siskoni oli löytänyt Mats-Eric Nilssonin kirjasta, muistaakseni siitä Aitoa ruokaa-versiosta, kivan makean, thaityyppisen chilisoosin ohjeen. Sama respeti löytyi myös miehen Äkta vara-nettisivustolta.

Pieni purkillinen odottelee maistajaansa jääkaapissa. Aika tuimat oli höyryt, kun silppusin chilejä.

Makea chilikastike

5-6 punaista chilipalkoa
(Meillä 4 Espeletteä, 1 tuntematon punainen chili ja 1 pieni oranssi habanero)
3-4 valkosipulin kynttä
175 g luomuhunajaa
3-4 rkl valkoviinietikkaa

Hienonna chilit ja valkosipulin kynnet ja laita ne kattilaan. Chilien työstämisessä kannattaa ehdottomasti käyttää kertakäyttöhanskoja! Mittaa kattilaan myös hunaja. Kuumenna seos varovasti. Lisää joukkoon valkoviinietikka ja anna jäähtyä. Pullota ja säilytä kylmässä.


Ei ehkä niin kovin kauniin näköistä purkissa,
mutta odotukset mausta ovat korkealla!



Pikkuiset Habanerot alkoivat lokakuussa kärsiä vähän kosteudesta.
Onneksi suurin osa sadosta saatiin talteen. Tulisuusaste oli reipas, kalpeakin
mies muuttui hetkessä punaiseksi.


Sisko vinkkasi vielä, että perusreseptiä voi tuunata lisäämällä kuumennusvaiheessa sekaan hieman raastettua tuoretta inkivääriä.

Nämähän olikin paprikoita, ei mitään chilejä. Mutta ihanan vihreitä!