sunnuntaina, maaliskuuta 06, 2011

Smetanahaudutettu hapankaali


Miespuolinen oli jo tovin ehtinyt kärttää hapankaaliruokaa, kunnes se tänään sitten yht'äkkiä toteutuikin. Laskiaissunnuntain ulkoilun jälkeen päätimme käväistä ihanassa maatilapuodissa tuhlaamassa joulupukin tuomisia. Ja sieltähän tarttui matkaan luomuhapankaalia ja myös West Charkin hirvimakkaraa. Eihän siinä sitten muuta kuin padat tulille ja Riesling-pullo esille. Meillä syötiin tänään (laskiaispullan lisäksi) makkaraa ja kaalia. Innoittajana toimi Kokit ja Potit-blogin resepti, jota vähän muuntelin. Eihän sitä nyt kaikkia reseptin aineita voi ihmisellä kaapissa olla... Saati muista niitä kaupasta ostaa!

Smetanassa haudutettua hapankaalia ja pekonia


reilu 1/2 pkt (90g) pekonia
n.400g hapankaalia
1 sipuli
1 prk smetanaa (120g)
lihalientä
2 tl hunajaa
(suolaa)
mustapippuria

Leikkaa pekoni pieneksi silpuksi ja paista niitä sipulin kanssa muutama minuutti. Pekonin ei tarvitse olla täysin ruskistunutta. Lisää joukkon smetana ja lihaliemi sekä hapankaali. Sekoita. Hauduta pienellä lämmöllä noin tunnin verran välillä sekoitellen. Mausta hunajalla, sekoita ja anna hautua vielä hetki. Maista ja lisää hivenen suolaa halutessasi. Rouhi joukkoon mustapippuria. Tarjoile makkaroiden kera. Sopisi varmasti lisukkeeksi myös vaikka kyljyksille tai muulle possumuonalle. Tai syö sitten ihan vaan sellaisenaan!



Ja onhan meillä ennenkin kokattu hapankaalista: piirasta ja kasaria.