Borta bra men hemma bäst!

Kotona jälleen. Terveiset keväisestä Portugalista, jossa soppakellarin ruokakunta vietti reilun viikon ajellen ristiin rastiin maaseutukyliä ja kaupunkeja, vuoristoa ja tasamaata. Ja käytiin sitä Atlanttiakin moikkaamassa. Kerrassaan monipuolinen reissu, monta uutta kokemusta rikkaampana ja niin levänneinä palattiin Suomeen. Kaiken portviinin (ja muunkin viinin) sekä ravintolaruoan jälkeen oli mukava kokata omassa keittiössä tavallista ruokaa. Tavallistakin tavallisemmat kanatortillat maistuivat hillittömän hyvältä!

Niin, ja vapunviettoonkin pitäisi ilmeisesti valmistautua. Pikniksää ei tosin täällä Suomessa oikein ole kohdillaan.

Muutama ruoka- ja viinikuvakin tuli räpättyä, niistä huomenissa...

Kesää odotellessa

Tämän aamuinen räntäsade ei juuri mieltä ylentänyt.
Väkisinkin sitä tänään muisteli haikeudella viime kesän helteitä ja aurinkoisia grillaushetkiä. Tässä muutama fiiliskuva viime kesältä tuolta maaseudun rauhasta, jossa usein kokkaillaan ulkosalla.

Positiivistahan on se, että soppakellarin väki siirtyy tänään läntisen Euroopan lämpöön (toivottavasti on sitten lämmintä). Ainakaan siellä ei pitäisi sataa räntää.

Soppakellari vaikenee viikoksi ja palaa kanavalle viimeistään vapun vieton jälkeen, Ullikselta selviydyttyään.

Iltapäivää intialaisittain maustettuna

Viime sunnuntai-iltapäivää vietettiin kavereiden kanssa ulkoillen ja ruokaa laittaen. Kevätviiman viilentämille sopi hyvin miedontulinen kanacurry ja pehmoinen naanleipä. Ohjeistusta löytyi kätevästi Pastanjauhajilta, jossa oli kokeiltu erään brittikokin reseptiikkaa. En kyllä ihan pilkulleen ohjetta noudattanut ja alla olevassa reseptissä on vähän omia muutoksiani… Hyvää tuli näinkin.

Naanleipä ei kuulemma nyt ihan ollut sellaista kuin se etnopaikoissa tapaa olla. Noh, itse en juuri moisissa paikoissa vieraile eikä se muitakaan haitannut. Tämäkin resepti on Pastanjauhannan kautta ja alun perin kotoisin Hellapoliisin Lintu-75:ltä. Onnistui jopa Aatussa ja katosi ripeästi parempiin suihin. Niin nopeasti, ettei kuviakaan huomannut ottaa…

Ja kuvista puheen ollen, jotenkin tämä ruoka ei ollut ehkä visuaaliselta puoleltaan maailman kauneinta ja kuvaaminenkin oli vähän haastavaa. Pastanjauhajilla oli kyllä niin nätti kuva… Kannattaa käydä katsastamassa.

Pastanjauhajien kanacurry

4 tomaattia
1 keskikokoinen sipuli
kasvisöljyä
3 cm:n pätkä inkiväärin juurta
2 valkosipulinkynttä
1-2 tuoretta mietoa vihreää chiliä tai sopiva ropsaus kuivattua myllystä
1 tl jauhettua korianteria (meidän keittiöstämme ei löydy tätä edelleenkään, joten korvasin garam masalalla)
1 tl jauhettua juustokuminaa
¼ tl jauhettua kurkumaa
ripaus keltaista currya
suolaa ja mustapippuria myllystä
noin1 dl vettä
4 broilerin rintafilettä)
0,5dl maustamatonta jogurttia
1 lime (tai sitruunaa)
tuoretta korianteria, niille jotka siitä tykästävät. (Itse hieman vierastan saippuaista makua…)

1. Kalttaa tomaatit, liiat nesteet & siemenet pois ja pilko kunnonkokoisiksi kuutioiksi.
2. Kuori ja hienonna sipuli. . Kuori ja hienonna inkivääri ja valkosipuli.
4. Poista chilistä siemenet (itse jätin ne paikoilleen, koska halusin currysta vähän tulisempaa) ja hienonna se. Älä koskettele chilisillä sormilla silmiisi, koska se kirveltää ikävästi.
5. Kuullota sipulia kasvisöljyssä suuressa padassa tai sopivassa kasarissa miedohkolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Älä anna ruskistua.
6. Mittaa mausteet kippoon. Lisää inkivääri, valkosipuli ja chili pannuun, sekoita ja hämmentele jonkin aikaa. Lykkää mausteet perään ja sekoittele taas pari minuuttia. Varo, etteivät mausteet ja muut ainekset pala tai juutu kiinni pannun pohjaan. Lisää suolaa ja jauhettua mustapippuria. (Tässä vaiheessa pannulta tuleva tuoksu on aika vastustamaton.)
7. Kaada pannuun vesi ja tomaatit. Kiehauta, alenna lämpöä ja hauduttele kastiketta 5-10 minuutin ajan.
8. Lisää pilkotut kanat tai broilerit pannuun ja hämmennä ne sekaisin kastikkeeseen. Pane kansi päälle ja kypsentele 30-40 minuuttia silloin tällöin sekoitellen. (Soosi oli alkuvaiheessa aika kuivaa, mutta nesteytyi kyllä kannen alla hetken hauduttuaan. Jos vaikuttaa liian kuivalta, voit lorauttaa sekaan hieman kanafondilla terästetty vettä.)
9. Sekoita hauduttelun jälkeen kastikkeen joukkoon jogurtti. Maistele lopputulosta ja purista sekaan mehua puolikkaasta limestä. Me lisäsimme tässä vaiheessa mukaan myös suolaa, millä olikin erinomaisen edullinen vaikutus curryn makuun. Säädä siis maut kohdalleen jogurtilla, limen mehulla (tarvittaessa sillä toisellakin puolikkaalla) sekä suolalla. Jos taas ruoka tuntuu liiankin happoiselta, tasapainota tipalla hunajaa. Jogurtin lisäämisen jälkeen ruokaa ei kannata enää kauheasti keitellä, jotta se ei juoksetu.
10. Ripottele curryn päälle hienonnettua korianteria. Tarjoile riisin kanssa.

Hellapoliisin naanleipä

2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl öljyä
½ dl maustamatonta jugurttia
1 kananmuna kevyesti vatkattuna
1 tl leivinjauhetta
n. 6 dl vehnäjauhoja
voiteluun sulatettua voita
pinnalle seesamin- tai unikonsiemeniä

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen ja sekoita hyvin. Lisää veteen suola, sokeri, öljy, jugurtti ja kevyesti vatkattu muna. Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää jauhot taikinaan hyvin alustaen. Anna taikinan kohota liinan alla peitettynä lämpimässä paikassa tunnin verran. Muotoile kohonneesta taikinasta jauhoisella alustalla tasakokoinen pötkö, jonka jaat 8:aan osaan. Pyöritä osat palloiksi, kaulitse soikeita litteitä leipiä. Kohota leivät pellillä leivinpaperin päällä, voitele sulatetulla voilla ja ripottele pinnalle unikon- tai seesaminsiemeniä. Paista leivät 275 asteisessa uunissa (keskitasolla) 5-8 minuuttia.

Kevään sesonkiherkkuja: Parsaa ja penneä carbonara

Maanantaina jääkaapissa kurkisteli edelleen viikonlopuksi hankittu parsanippu. Jotainhan sille piti tehdä ja kiireesti. Paljoa muuta ei sitten kaapista löytynytkään, mutta Ruokalasta sentään löytyi tällainen resepti.

Ainekset:

• 1 nippu vihreää parsaa
• 3 kananmunaa
• reilu 1 dl ruokakermaa
• suolaa
• mustapippuria
• reilusti parmesanjuustoa
• 400 g pennepastaa
• sitruunamehua

Kuori parsat ja keitä kypsiksi suolavedessä n. 10 minuuttia. Keitin ensin parsojen varsiosat ja lisäsin nuput vasta noin keittämisen puolivälissä. Parsat saavat jäädä aika napakoiksi. Nosta parsat pois vedestä ja laita pasta kiehumaan parsan keitinveteen. Vatkaa munat rikki ja lisää kerma ja reippaasti parmesanraastetta.. Kun pasta on kypsää valuta vesi pois. Laita pasta takaisin kattilaan ja kaada muna-kermaseos päälle. Sekoita. Lisää parsa kattilaan varovasti. Purista sekaan sitruunamehua, rouhi suolaa ja mustapippuria päälle ja viimeistele annokset parmesanilla.

Melkoisen mietoja makuja ja valkoisista parsoista toteutettuna tämä oli melkoisen vaalea ruokalaji. Harmillisesti kaupassa ei ollut vihreitä parsoja, joista noin muutenkin pidän enemmän. Yksinkertaisen hyvää kuitenkin ja eipähän jääneet parsat jääkaappiin nuupahtamaan.
Tästä pitäisi riittää noin neljälle ruokailijalle, mutta nälästä taitaa olla kiinni…

The Mud Cake

Lankesin uudehkon naistenlehden Olivian houkutukseen ja ostin aviisin ensimmäisen numeron, koska lehdessä tuulelttiin täydellisellä mutakakun reseptillä. Takaraivossa hieman tietenkin muistutteli Aatun (kyseessä soppakellarin kaasu-uuni) oikullinen luonne mutta päätin silti uskaltautua kokeilemaan tätä melkeinpä klassikoksi luonnehdittavaa suklaaihmettä.

Olen itse oikeastaan löytänyt suklaa "uudestaan" viimeisen puolen vuoden aikana, kun suklaa-allergiani on helpottanut hieman ja saatan silloin tällöin sallia itselleni suklaanautinnon ilman suurempia näppylöitä ja kutinoita. Aika kivaa!

Kakku oli tarjolla Miespuolisen synttäridinnereillä, melkoinen syksee! Maineeni leipurini parani 100%. Tähän asti Aatu on pitänyt huolen siitä, ettei meillä juurikaan ole leipomuksia vieraille tarjoiltu…

Tässä siis Olivia-lehden Mud Cake-resepti suklaaChef Mika Gröndahlin vinkeillä varustettuna. Mikalla on muuten Helsingin Kruunuhaassa oma suklaapuoti Chjoko!

Tästä ohjeesta tulee noin 10 palaa

• 150g tummaa suklaata, kaakaopitoisuus min. 60%


• 150g voita


• 2 rkl kahvilikööriä


• 3 rkl tummaa kaakaojauhetta


• 2 rkl vahvaa kahvia


• 1 dl vehnäjauhoja


• 1 tl leivinjauhetta


• ¼ tl suolaa


• 2 dl tummaa muscovadosokeria


• 3 kananmunaa


• tomuskeria

1. Laita rasva sulamaan kattilaan ja paloittele suklaa mukaan. Sekoittele ja anna palojen sulaa melkein kokonaan. Nosta kattila liedeltä, jälkilämpö riittää sulattamaan lopun suklaan loppuun. Kaada seos reilun kokoiseen kulhoon.


2. Lisää hieman jäähtyneeseen suklaa-voiseokseen kahvilikööri, kaakaojauhe ja kahvi. Sekoita tasaiseksi. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja suola keskenään ja lisää siivilän lävitse suklaaseoksen joukkoon.


3. Vatkaa huoneenlämpöiset kanamunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Nostele munavaahto varovasti suklaaseoksen joukkoon.


4. Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (ø 22cm) ja paista 175 asteessa keskitasolla noin 30 minuuttia. Kumoa kakku vuosta vasta täysin jäähtyneenä. Ripottele pinnalle tomusokeria.

Muutamia huomioita:
*Tein suklaamixin, 100g tummaa 70% suklaata ja 50g maitosuklaata, toimi makuna erinomaisesti, ei liian bitterinen suklaan maku.
* Eipä ollut kahvilikööriä, käytin vain siis espresso koko määrän. Muscovado korvaantui tällä kertaa ihan tavallisella sokerilla.
* Suklaa palaa, jos sulatuslämpötila kohoaa yli 80 asteen. Varo myös vettä ja vesihöyryä, joka tekee suklaan rakeiseksi
* Vuoan koko vaikuttaa kakun paistoaikaan… Isompi vuoka -->matalampi kakku & lyhyempi paistoaika. Kakku on valmis, kun reunat irtoavat hieman vuoasta ja pinta on selvästi kuorettunut.
* Voi paistaa myös vesihauteessa, 160 astetta ja noin 45 min. (huom. vuoraa irtopohjavuoka!)
* Tämän kakun kuuluu siis olla löysähköä sisältä. Ehdottomasti parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, seuraksi vaniljainen jäätelö tai vaahdotettu, vaniljalla maustettu ranskankerma.

Juustoa!

Tunnustan, juusto on Se Suuri Rakkauteni. Tämän rakkauden suhteen olen myöhäisherännyt, koska ennen kolmattatoista ikävuottani en suostunut koskemaan juustoon pitkällä tikullakaan. Edamista ja Oltermannista se sitten vaivihkaa alkoi. Pienellä pakolla ja kotikasvatuksen käytössääntöjen lievästi ahdistamana, lastenhoitoretkellä keskeisessä Euroopassa opin syömään näitä varpaanväliltä tuoksahtelevia herkkuja. No, onhan siitä retkestä toki jo yli kymmenen vuotta aikaa mutta niin vastarakastuneeksi sitä itsensä tuntee, vieläkin!

Tämän hetkinen juustojen TOP 6:
Kaikkia näitä en siis osta samalla kerralla vaan yleensä 1-3 kerralla, vähän fiiliksen mukaan.

Comté
Appenzeller Extra
Vanhat Goudat
Ros

Homeisista:
Fourme d'Ambert
Brie de Meaux

Kaikkia näitä ja paljon muitakin ihanuuksia voi käydä hankkimassa Helsingin Wanhasta Kauppahallista Paalasen juustopuodista. Hakaniemen hallissa puolestaan palvelee Lentävä Lehmä. Palvelu ja asiantuntemus ovat molemmissa ihan omaa luokkaansa!

Ja juustojen kanssahan perinteisesti viiniä. Mutta mitä viiniä? Siitä voisikin kirjoittaa ihan oman jutun erikseen, koska mitä olisikaan Stilton ilman portviiniä tai vuohenjuusto ilman Sauvignon Blancia?

Käry

Pääsiäisen kärsimyslampaasta, pashasta, suklaamunista ja mämmistä taintuneina ravitsimme itseämme eilen poronkäristyksellä. Oivallista vaihtelua.

Innokkaana Lapin kävijänä tunnettu isäukkelini on meillä itseoikeutetusti the one and only poronkäristyksen tekijä. Juttuun kuuluu aina paljon voita, kunnollista poron lihaa ja suolaa. Valmistusastiana toimii musta valurautapata, nuotiotulia ei sentään viritellä…

Lautaselle kelpuutetaan reilulla voilla höystetty perunamuusi, puolukkasurvos ja maustekurkut. Juomaksi voi valita olutta, maitoa tai vettä. Tämän setin kanssa ei oikein viineillä pelata.

Tämän ruoan suuri viehätys piilee juurikin sen yksinkertaisuudessa. Simppeleitä ja aitoja makuja, laadukkaista raaka-aineista valmistettuna. Harmi vain, että kunnollista käristyslihaa ei täältä etelästä ihan helpolla saa. Kärylihan joukossa on aina kauheasti kalvoja ja ihmeellisiä rämmäleitä. Uusia tuulia poronlihan hankintaan voisi hankkia vaikka Deliporosta, jonka valikoima tekee vaikutuksen!

Soppakellarin ovet aukeaa

Tervetuloa makustelemaan Soppakellari-blogia!

Maailma on nykyisin täynnä kaikenlaisia ruoka-aiheisia blogeja. Miksi ihmeessä sitten minäkin? Kipinän tähän bloggailuun sain jo vuosi sitten, oma toteutus vain on hieman ottanut aikaa! Tarkoitus ei ole olla maailman paras ja laajin reseptivarasto, kaunein ruokakuva-albumi, terävin viiniguru tai nokkelin ravintolakriitikko. Kun näiden ruoka- ja viinijuttujen kanssa puuhailee myös osittain työkseen, ei jaksa pitää pipoa kovin kireällä ja otsaa rypyssä… Soppakellariin haluankin kerätä hyviä fiiliksiä, löytöjä ruoka- ja viinimaailmasta, ideoita, oivalluksia, kokemuksia, tunnelmia ja tarinoita. Ihan noin niin kuin itselle muistiin.

Hyvä ruoka, sen tekeminen ja jakaminen läheisten ihmisten kanssa on tullut jo perintönä lapsuuden kodista. Ruuan laitossa en ole mittojen kanssa ihan niin nöpön nuuka mutta raaka-aineiden suhteen olen tarkka. Mieluummin vähän ja hyvää kuin paljon ja huonoa. Ruoka- ja viinikirjat sekä lehdet ovat jo työnkin puolesta aktiiivisessa seurannassa. Toteutukseen reseptit tulevat useimmiten ideoina, harvoin ihan suoraan ja sellaisenaan.

Soppakellarin arjessa ja juhlassa seikkaillaan useimmiten Helsingin seudulla mutta kesäisin keittiö ja kellari siirtyvät myös maaseudun rauhaan, lounaiseen Hämeeseen. Mukana matkalla ja teknisesti avustamassa seuraa Miespuolinen, joka muuten sattumoisin myös asustelee tämän blogiemännän kanssa saman oven takana.

Tervetuloa mukaan matkalle niin tutut kuin uudetkin ystävät!

-Tusla