Näillä Suomen leveysasteilla pataruoat kuuluvat ehdottomasti talveen. Eipä ihme, että viime päivinä on kovasti kutkutellut laittaa padat tulille ja hieman haudutella.
Mutta osataan sitä tuolla etelämmässäkin tehdä pataruokia. Tagine-ruokien koti on Pohjois-Afrikassa ja erityisesti Marokossa.Nimitys tagine viittaa sekä astiaan, jossa ruokaa valmistetaan, että itse ruokalajiin. Ideana on haudutella vähän sitkaammista ruhon osista muhevanmehevää ruokaa. Lihaa höystetään kunnon maustearsenaalin lisäksi usein kuivatuilla hedelmillä, sitruksilla, oliiveilla ja pähkinöillä. Kala- tai kasvis-taginekaan ei ole mikään mahdottomuus. Tällä Pohjois-Afrikan karjalanpaistilla on monet kasvot!
Erityistä muuten tuossa astiassa eli tagine-padassa on suippo, kartion mallinen yläosa, jonka tarkoituksena on tehokkaasti kerätä höyrystynyt vesi takaisin pataan..Tagine-pata ei todellakaan ole mikään välttämättömyys tämän ruuan valmistamisessa, mutta onhan se toki ihan hauska. Oma patamme on ranskalaisen Emile Henryn valmistama ja sopii käytettäväksi myös liedellä, jos meillä ei olisi tuota induktiota. Näihin on toki olemassa jotain sellaisia "sovittimia", mutta enpä ole jaksanut hankkia, ihan hyvin tagine valmistuu tuolla uunissakin.
Kana-aprikoosi-tagine
4:lle
4 broilerin rintaleikettä
öljyä
2 sipulia
1 solo valkosipuli
1 tl raastettua inkivääriä
1 chili
1 sitruuna kuori raastettuna ja mehu
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl sahramia
0,5 tl kanelia
0,5 tl jeeraa
2 tl suolaa
reilusti mustapippuria myllystä
1 dl kuivatuja aprikooseja silputtuna
1 loomi l. kuivattu lime
100g kuorittuja manteleita tai pinjan siemeniä
150 g oliiveja
2,5 dl vettä
nippu persiljaa
nippu korianteria
Paloittele broileri ja ruskista se pannulla öljyssä. Kaada taginepataan.
Kuori ja silppua sipuli ja valkosipuli, poista chilistä siemenet ja silppua, raasta inkivääri. Paista pannulla sipuli, valkosipuli, chili ja inkivääri.Lisää joukkoon mausteet, aprikoosit, mantelit tai pinjansiemenet, oliivit ja vesi. Kaada seos tagine-pataan broilerin päälle.
Kypsennä uunissa 175 asteessa noin tunti. Silppua valmiin tuoan päälle persiljaa ja korianteria. Tarjoile couscousin tai riisin kanssa. Meillä tämä nautiskeltiin kukkisriisin kanssa. Kannattaa tehdä kunnon satsi, paranee vaan seuraavaan päivään ja mainio lounaseväs!
Padasta nousee ihania tuoksuja...
Note to self: Tässä voisi hyvin käyttää jotain luullista kanaakin. Saisi vielä vähän enemmän makuja! Aprikoosien sijaan voi käyttää myös rusinoita. Tuo loomi ei ole välttämätön. Lisäsin sen sinne, kun niitä sattumoisin oli maustekaapissa. Loomi on käsittääkseni enemmän Lähi-idän mausteita, mutta hyvin se tuonnekin sopi!
Ohjeen alkuperästä ei ole havaintoja, se löytyi tuolta leikepinosta, mistä lienee printattu.
10 Terveisiä keittiöön & kellariin:
Hmmm näyttää (ja varmasti tuoksuu!!) hyvältä. Onko tuo pata sitten ihan kokonaan keraaminen kun ei induktiolle sovi? Mä jotenkin olin aina ajatellut, että noissa on pohjassa valurautaa.
Usein olen noita patoja, juuri tuon merkkistä, kaupoissa ihaillut. Hyvinkö se normiuuniin mahtuu tötteröineen päivineen? Voisiko sitä kaasulla käyttää? Ainakin tuon merkin tartetatin-vuoka, keraaminen, kehotetaankin just kaasulle tälläämään, kun sokeria karamellisoidaan.
Loomi... Aina sitä oppii jotain uutta. Mistä olet tuollaisia loomeja löytänyt. Ja herkun oloinen pata!
Riikka, meidän tagine on ihan pelkkää kivitavaraa. Joillain valmistajilla on olemassa versioita, joissa on valurautainen alaosa ja yläosa savea tai kivitavaraa.
Emile Henryllä on olemassa joku versio taginesta, joka sopii induktiollekin. Ko. padan koko vaan oli pienempi kuin mitä itse halusimme.
Campasimpukka, hyvin mahtui ihan meidän normiuuniin, tötteröt ja kaikki. Jos oikein muistan, niin nuo Emile Henryn flame-sarjan tuotteet käy käsittääkseni kaasullekin. Kuten just se tatin-vuokakin.
Ankerias: Loomit ovat tuliaisia Syyriasta. Ehkä jostain etnokaupoista löytyisi. Pata oli herkkua!
Kaunis taginepata - ja varmasti maistuva sisältö. Loomi oli minullekin ihan uusi tuttavuus.
Suolaajahunajaa: Tykkään noista Emile Henryn tuotteista muistakin. Ranskalaista eleganssia kai. :)
Hauskaa, että löytyi uusi maustetuttavuus. Sain muuten joulupukilta arabilaisen keittokitjan, eiköhän siitä löydy jotain uutta, jossa voisi käyttää loomia...
vink vink: loomeja oon nähnyt ainakin Tikkurilan K-Ylivedon vieressä olevassa etnisiä tuotteita myyvässä puodissa. Siellä on noin ylipäätäänkin erinomainen valikoima juuri lähi-idän makuja ajatellen. Syyriaan matkustamista suosittelen välittömästi kun maan olot taas rauhoittuvat. Maa on mausteparatiisi!
Koitin äsken kommentoida, mutta jonnekin se kommentti katosi.
Nanna-sis kiitos vinkistä! Nyt kaikki vaan retkelle Tixiin ja padat porisemaan. Saattaa mennä vielä hetki, ennen kuin Syyriaan kannattaa matkustaa, valitettavasti...
Hei,
maukkaan oloinen resepti. Voisi sopia vaikka viikonlopulle.
Olen harkinnut tagine-padan ostoa. Oletko ollut tyytyväinen hankintaan?
Jokihaka: Kokeile ihmeessä, tämä oli herkullista.
Olen ollut tyytyväinen tagineen. Tosin jos meillä ei sitä olisi ollut, niin olisin toteuttanut ruoan ihan tavallisessa valurautapadassa ja siitä olisi tullut varmasti yhtä hyvää. Tuo tagine on hauska väline, jos ja kun on reilusti säilytystilaa keittiössä ja intoa pieniin erikoisuuksiin. Luo taatusti tunnelmaa!
Alaosaahan voi periaatteessa käyttää uunivuokana tai vaikka salaattikulhona, jos haluaa.
Lähetä kommentti