torstaina, maaliskuuta 06, 2014

Kolme tuntia ja KBH


Toisinaan työmatkoilla ei pääse majoittumaan ihan kaikkein keskeisimmille paikoille. Eikä aina jaksa töiden jälkeen laahautua kirkonkylille saatika ole aina edes aikaa moiseen.

Taannoisella Kööpenhaminan reissulla sain vietettyä reilun kolme tuntia kylän keskustassa. Siinä ajassa ehtii käppäillä ympäriinsä, tankata yhdet kaffet ja pullat ja vetäistä yhden dinnerin aperoineen.
Noin kutakuinkin. Pienet merenneidot ja sen sellaiset jätin huoletta toiseen kertaan.

Rautatieaseman vastapäätää ja Tivolin vieressä sijaitseva Andersen Bakery oli mainio paikka istahtaa hetkeksi alas, tutkia karttaa iPadiltä ja tahmata se sokeriin. Ainoa todellinen haaste oli paakelssin valinta. Olisin voinut maistella vähän kaikkea.

Sokerihuumassa on mukava tallustella Strøgetiä pitkin, poiketa pällistelemän paikallisen Magasin-tavaratalon ruoka- ja viiniosastoa ja nautiskella samalla apero. Viinikaupan yhteydessä on nimittäin pieni viinibaari ja baarin pojat antoivat ystävällisesti ravintolavinkin.

En kaivannut minkään sortin hienostelua tai tähtimeininkiä, joten minut opastettiin Plutoon. Mainio paikka!

Alkuun tilasin aasiatwistilä höystetyn tartarin mausteinaan, seesamia, korianteria ja sen sellaista. Liha oli mukavan rouheina kuutioina eikä vetäisty ihan muhjuksi. Leipä oli talossa leivottua ja erittäin maukasta.

Pääruoka oli naudanlihakappale (onglet), taiten paistettu ja murea. päällä palanen paistettua hanhenmaksaa ja sipulia sekä maukas tumma kastike. Lisukkeeksi otin vihreän salaatin, jossa oli ihanan kirpeä kastike ja salaatti oli todella rapea.

Söin ja olin onnellinen. Palvelu oli leppoisaa, luontevaa, sujuvaa, asiantunteva, ystävällistä. Viinisuosituskin oli ihan soppeli, italialainen "oranssi" viini biancospino, jota en taatusti olisi tullut kotona maistaneeksi. Koko pulloa en joisi, mutta tällä kerralla se toimi.

En kyennyt enää jälkiruokaan. Espresso toimitti sen virkaa. Hyvää. Tänne haluan palata!