perjantaina, helmikuuta 07, 2014

Laiskan lauantain lasagne


Niin herkullista kuin lasagne onkin, sitä tulee tehtyä noin kerta vuoteen. Ja näköjään en ole koskaan saanut yhtäkään niistä toteutuneista lasseista tänne blogiin asti. Olkoon tämä nyt ensimmäinen, saa nähdä jääkö ainokaiseksi.

Oikaisin vähän mutkia ja jätin bechamelin keittelyn sikseen. Varsinkin, kun onnistun lähes aina polttamaan sen pohjaan... Sekoitin ranskankermaan juustoraastetta, valkokastike oli tällä kertaa siinä. Jossain Valion ohjeessa bechamel oli muuten korvattu valmiilla Viola-juustokeitolla. Toimiva niksi, jos tykkää valmiskeitoista. Tosin, Viola-keitot taitavat olla siinä lajissa ihan kelpo vaihtoehtoja.

Enne lassentekopuuhastelua sattui silmiin sekä Sillä Sipulin että Chef Jonesin lasagneaiheiset postaukset. Chef Jonesilta bongasin ja apinoin juustokuorrutteen. En itse olisi tajunnut laittaa mukaan keltuaista. Toimii.

Tästä tuli oikein hyvää. Jopa niin hyvää, että 5-vuotias koemaistaja söi lautasensa tyhjäksi ja totesi lasagnen olleen hyvää. Mutta toki kuulemma äidin lasagne on parasta. Niinhän se on, äitien tekemä ruoka on aina parasta. ;)
 
LAUANTAILASAGNE, LAISKASTI
Iso vuoka, riittää noin 4-6:lle

Lihakastike:
1 sipuli
1 solo valkosipuli
öljyä
400 g jauhelihaa
suolaa ja pippuria
1,5 dl punaviiniä
1 lihaliemikuutio / vastaavasti lihafondia
2, 5 dl vettä
390 g tomaattimurskaa
4 rkl tomaattipyrettä
2 laakerinlehteä
½ rkl oreganoa
(1 tl hunajaa, jos tarvetta pyöristää makua)

Silppua sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy syvässä paistinpannussa tai padassa. Kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää jauheliha ja paista kunnes se ruskeaksi, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää mukaan punaviini ja kiehuta, kunnes se on haihtunut. Lisää mukaan vesi, lihafondi ja kiehuta taas. Lisää mukaan vielä tomaattimurska, laakerilehti ja oregano. Anna hautua miedolla lämmöllä kannen alla ainakin puolisen tuntia, pidempäänkin, jos aikaa on. Tarkista kastikkeen maut ja säädä mieleisiksi. Kastike saa olla löysää, joten huolehdi, ettei se kiehu liikaa kasaan.

Paketillinen lasagnelevyjä

Juustokastike:
300 g ranskankermaa
200 gmakuisaa juustoraastetta

Sekoita keskenään. Juustoraasteeksi kannattaa valita suhteellisen voimakkaan makuista juustoa, antaa lasagneen kunnolla makua.

Juustokuorrute:
150g juustoraastetta
1 keluainen
Loraus kermaa / muutama ruokalusikallinen ranskankermaa

Kokoa lasagne. Öljyä vuoka ja laita ensin pohjalle ohut kerros lihakastiketta. Sitten lasagnelevyä, päälle lihakastiketta ja juustokastiketta. Päälle taas lasagnelevyyt. Toista kastikehommat. Ihan viimeiseksi laitoin vielä muutaman lasagnelevyn ja sen päälle levitin juustokuorrutteen.

Paista 200 asteessa n.30min. Jos alkaa pinta tummumaan liikaa, niin laita kansi tai folio päälle. Anna vetäytyä kunnolla enne tarjoilua, ainakin noin vartin verran.