Tässä uusia kotiseutuja tutustellessa
ja maistellessa on väkisinkin miettinyt omaa suhdettaan ruokaan,
jälleen kerran. Erityisesti, että olenko kenties jonkinsortin
ruokasnobi?
En suostu olemaan snobi. Mutta myönnän
olevani laatutietoinen. Ja kyllä, asuin vajaa kymmenen edellistä
vuotta pääkaupunkiseudulla, jossa on paljon ja monipuolista
tarjontaa ruoka- ja ravintolaskenessä. (Kamala sana, tiedetään...) Rimaa ei
toki laske myöskään oma koulutus ja työtausta, matkustelu ja
kiinnostus aiheeseen. Jos minun pitää syödä, syön mieluummin
hyvin tehtyä, maukasta ja terveellistä ruokaa kauniissa
ympäristössä, hyvässä seurassa. Ainahan tätä ei voi toteuttaa,
mutta pyrkimys on hyvä. Erityisesti tämä koskee ulkona syömistä,
jolloin ruuasta tulee myös maksettua huomattavasti enemmän kuin
kotioloissa.
Muutamia juttuja, joihin olen tässä
viime aikoina törmännyt ja jotka ovat nostaneet verenpainettani ja
laittaneet hieman pohtimaan asioita.
Pakastevihannesgate: En halua syödä
pakastevihanneksia ravintolassa. En syö niitä kotonakaan kuin ihan
äärimmäisessä hädässä ja väsymystilassa. Enkä mausta niitä
grillimausteella. Sysisuomalaisen huoltsikan baarissa pystyn ne
jotenkin nielemään, mutta en varsinaissuomalaisen pikkukaupungin
teoriassa ihan ruokaravintolassa. Hinnoittelulla, saatavuudella tai
hävikillä tätä on minulle turha yrittää selittää. Laiskuutta
ja kunnianhimottomuutta, sanon minä. Mutta miksi ihmeessä niihin
sitten vielä ravintoloissa törmää?
Kiinankaalisalaatti ja
jäävuorisalaatti: Need to say more? Kiinankaali ei ole salaatti,
vaikka meille syötettiinkin sitä ananaksen kera kilokaupalla
koulussa 80-luvulla. Kuuman wokkipannun kautta kiepautettuna tai
kimchissä, kyllä kiitos. Jäävuorisalaatti aka amerikansalaatti on
kärsinyt inflaationsa lounas- ja henkilöstöravintoloiden
salaattipöydissä. En enää vaan pysty tähän. Varsinkaan
ravintolassa, jossa maksan à la carte-listan salaattiannoksesta
16,90 euroa. Tilannetta ei yhtään paranna teolliselta maistuva
valmissalaattikastike tai muutama väsynyt appelsiinilohko lautasen
reunalla hedelmiä markkeeraamassa.
Ja kerroinko mielipiteeni paikanpäällä
henkilökunnalle? En, mutta en nyt kauheasti kiitellytkään. Mikä
sitten lienee paras ja rakentavin viestintätapa tällaisten juttujen
kohdalla? Äänestän jaloillani. Vai olenko ainoa, joka pahoittaa
mielensä pakastevihanneksista ravintolassa?
Kaiken natinan jälkeen on pakko todeta, että onneksi kuitenkin suurin osa uusista ulkoruokintakokemuksista on ollut kivoja. Pävittelen niitä tännekin, kunhan henkinen verenpaineeni tasaantuu. ;)
Kuvan maisemat eivät liity
pakastevihanneksiin, kiinankaaliin tai jenkkisalaattiin.