tiistaina, helmikuuta 05, 2013

Rouva Ruuneperi ja vadelma




Pahoittelut laiskasta postaustahdista. Mutta kun ei meillä ole syöty oikein muuta kuin puuroa, marjoja, rahkaa raejuustoa, kasviksia, kananmunaa ja lihaa. Revi niistä nyt sitten jotain. Tai no, on sitä oltu ulkoruokinassakin. Ehkä pitäisikin repiä siitä.

Mutta, eilen ryhdistäydyin ja päätin kunnioittaa kansallisrunoilijamme syntymäpäivää kakulla. Onneksi on työkaverit, jotka huolehtivat kakun syömisestä. Ja minä sain kiva työkaveri-pisteet. Tämä oli kuulemma törkeän hyvää. Sen verran maistoin, että joo, oli se kyllä hyvää.

Kostutusliemen määrä voi tuntua reilulta, mutta laita se vaan kaikki. Tuolla määrällä kakusta tulee oikein passelin mehevä. Rommin voi korvata punssilla, amaretolla tai vaikka omenamehulla.

Resepti taattua Pirkka-laatua. Pieni tuunauksia tein toki. Koska ruunepereihin kuuluu kardemumma ja manteli!

RUNEBERGIN VADELMAKAKKU

Kakkutaikina:
50 g voita
1 1/2 dl sokeria (meillä 1 dl tavallista ja 0,5 dl palmusokeria)
2 kananmunaa
1 dl vadelmahilloa
3 dl vehnäjauhoja (meillä 2 dl vehnäjauhoja ja 1 dl mantelijauhetta)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria tai 0,25 tl vaniljajauhetta
0,5 tl jauhettua kardemummaa
1 dl piparkakkumuruja

Kostutus:   
1/2 dl    vettä
1/2 dl    rommia
2 rkl    sokeria

Koristelu:   
1 dl    tomusokeria
1 rkl    Pirkka vadelmahilloa
n. 2 tl    vettä

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon huoneenlämpöiset munat yksitellen. Lisää vadelmahillo. Yhdistä vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita lopuksi joukkoon piparkakkumurut.

Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan (tilavuus noin 1 l). Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Voitelun ja korppujauhotuksen voi korvata myös leivinpaperilla.

Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Anna kakun jäähtyä vielä hetki. Pese vuoka ja nosta kakku takaisin vuokaan.

Kuumenna kostutusliemen ainekset kattilassa. Kostuta kakku lusikoimalla liemi kakun pinnalle. Anna kakun vetäytyä vähintään muutama tunti tai mieluusti seuraavaan päivään.

Kumoa Runebergin vadelmakakku vadille. Sekoita keskenään tomusokeri, vadelmahillo ja vesi. Valuta kuorrutus kakulle. Kannattaa tehdä ohuita raitoja, kuorrute on hyvä leviämään. Anna kuorrutuksen kovettua.


P.S. Viimevuotiset Ruuneperit löytyvät täältä.