keskiviikkona, marraskuuta 07, 2012

Uunissa paahdettua kurpitsaa


En ole mikään maailman suurin kurpitsafani, mutta nämä mausteiset, uunissa paahdetut kurpitsat veivät sydämeni. Minulle uunissa paahtaminen taitaa olla vähän sama juttu kuin pekoni. Tekee melkein mistä vain herkun. :)

Resepti on alunperin Jamie Oliverin Alaston Kokki-kirjasta. Kirja on vuodelta 1999 ja  voi kuinka Jamie on kansikuvassa ihan pikkupojan näköinen!

Nämä monikäyttöiset kurpitsat päätyivät meillä mm. raviolin täytteeksi ja salaattiin. Salaatissa ne maistuivat ihanilta mozzarellan ja avokadon seuraan vähän tähän tapaan. Onneksi ainakin butternutteja on hyvin saatavilla vielä pitkin talvea.

MAUSTEISTA PAAHDETTUA KURPITSAA
6 annosta

1 keskikokoinen oranssimaltoinen kurpitsa (n. 1-1,5 kg, eism. butternut)
2 tl korianterinsiemeniä
2 tl kuivattua oreganoa
1/2 tl fenkolinsiemeniä
2 pientä kuivattua punaista chiliä (tai maun mukaan)
1 tl suolaa
1 tl vastajauhettua mustapippuria
1 valkosipulinkynsi
1-2 rkl oliiviöljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Huuhtele kurpitsa ja halkaise se tukevalla veitsellä. Voit helpottaa hommaa leikkaamalla ohuen viipaleen yhdeltä sivulta ja laittamalla leikkuupinnan leikkuulautaa vasten.

Koverra kurpitsan siemenet pois lusikan avulla. Säästä siemenet, jos haluat paahtaa ne myöhemmin snacksiksi.

Leikkaa kurpitsanpuolikas pitkittäin kahtia ja neljännekset edelleen 2,5cm:n lohkoiksi.

Hiero kuivat yrtit, mausteet ja suola hienoksi morttelissa. Silppua valkosipuli hienoksi, laita se ison kulhon pohjalle ja kaavi mukaan mausteseos morttelista. Lorauta päälle oliiviöljy ja sekoita mausteseos. Lisää kulhoon kurpitsalohkot ja pyörittele ne huolellisesti mausteseoksessa.

Lado kurpitsalohkot uunipellille vieri viereen kuoripuoli alaspäin. Paahda niitä 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet. Mausteet imeytyvöät hyvin kurpitsaan ja kuori muuttuu rapeanpehmeäksi.

Näitä kurpitsalohkoja voi käyttää vaikkka mihin: Raviolin täytteeksi, salaatin osana, risotossa, lihan tai kalan lisukkeena, leivissä jne.