keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2012

Yksinkertaisuuden ylistys: Tomaatilla ja valkosipulilla täytetyt paahdetut paprikat



Vaikka otsikko ei olekaan sisältönsä mukainen, niin tämä ruoka oli kyllä hyvinvkin hehkutuksen arvoinen. Näppäriä kasvislisukkeiden reseptejä ei ole koskaan liikaa, ja tämä tuli kyllä meidän keittiöön jäädäkseen. Eipä olisi minulle tullut mieleen täyttää paprikoita tomaatilla. Varmaan liian itsestäänselvää ja yksinkertaista. Mutta niin hyvää.

Reseptin julkituomisesta ja jakamisesta kiitos kuuluu Kauhaa ja Rakkautta-blogiin.

TOMAATILLA JA VALKOSIPUILLA TÄYTETYT PAAHDETUT PAPRIKAT
2-4:lle

2 punaista paprikaa
2 tomaattia

2 valkosipulin kynttä tai 1/2 solo

muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria myllystä
kourallinen basilikanlehtiä

Halkaise paprikat kahtia pituussuunnassa. Poista siemenet, mutta jätä kannat – ne auttavat pitämään paprikan kasassa (ja näyttävät näteiltä).

Sipaise hieman oliiviöljyä matalaan paistovuokaan – käyttämällä matalaa vuokaa paprikat paahtuvat kauniimmin.

Leikkaa tomaatit neljään osaan ja leikkaa valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Jaa tomaatit ja valkosipulit paprikanpuolikkaisiin ja lorauta jokaiseen vajaa ruokalusikallinen oliiviöljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paahda paprikoita 175-asteisen uunin ylätasolla n. 45 minuuttia. Ota pois uunista ja revi päälle basilikanlehtiä.

Kannattaa hyödyntää myös paistoastian pohjalle ja paprikanpuolikkaiden sisälle kertynyt liemi – se vasta onkin maukasta!


Note to self: Toimii erinomaisesti myös lämmitettynä eväsruokana seuraavana päivänä. Tee siis ainakin tuplasatsi