maanantaina, maaliskuuta 19, 2012

Arjen maukas kaunistus: Kaali-granaattiomenasalaatti



Vaikka elämä onkin välillä pelkkää juhlaa ja ruusuilla tanssimista, niin suurimmaksi osaksi se on kuitenkin ihan vaan sitä arkista pakertamista.

Pakertaminenkin sujuu paremmin, kun tankkaa välillä vähän kauniilla granaattiomenahelmillä somistettua kaalisalattia. Tämä loistava arkiruoan helmi on viime viikon Hesarin ruokasivuilta, Henri Alénin kynästä. Ja kyllähän tätä tarjoaisi vähän juhlavammassakin pöydässä. Varsinkin, jos jaksaa pilkkoa kaalin oikein kauniisti. Niin on nätti! 

Granaattiomenalla kaunistettu kaalisalaatti
Neljälle

500 g valkokaalia
1 granaattiomena
1 rkl seesamiöljyä
1/2 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 rkl hunajaa
suolaa ja mustapippuria myllystä

Sekoita seesamiöljy, oliiviöljy, sitruunan mehu ja hunaja kulhossa keskenään.

Pilko kaali ohuiksi suikaleiksi ja sekoita mukaan marinadiin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Leikkaa granaattiomena poikittain halki. Kopsuttele granaattiomenan kuorta kulhon päällä napakasti puukauhalla, jotta siemenet putoilevat kuorestaan. Tämä kannattaa tehdä tiskialtaassa, koska granaattiomenan mehu on voimakas väriaine, joka sotkee helposti esimerkiksi puiset työtasot.

Lisää lopuksi granaattiomenan siemenet kaalisalaatin joukkoon ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.


Note to self: Jos kaapissa ei sattumoisin ole sitruunamehua, voit korvata sen ihan hyvin appelsiinimehulla ja pienellä tipalla vaaleaa balsamicoa.