tiistaina, heinäkuuta 26, 2011

Mansikkasalsa


Kesäparatiisin mansikkamaalta keräiltiin viimeisiä, pikkuisia mansikoita. Mustikka- ja vadelma-aika on jo alkanut ja ihan tuota pikaa ovat myös herukat, hapankirsikat ja karviaiset kypsiä ja maukkaimmillaan.

Mansikoita on meillä namiteltu jo vaikka millä tavalla, mutta tämä salsa oli vielä kokeilematta. Maailmalta Pastanjauhannan ja Pumpkinjamin keittiöiden kautta mansikkasalsa laskeutuikin myös soppakellarin ruokapöytään. Nautimme salsan parilalla paistetun halloumin ja kanan kera. Ihastuttavan raikasta, mehukasta ja kirpsakkaa!


Mansikkasalsa

½ l tuoreita mansikoita
2,5 dl kirsikkatomaatteja
1 tuore punasipuli
tuoretta silopersiljaa
1 rkl balsamicoa
1 tl vastapuristettua sitruunamehua
loraus oliiviöljyä
loraus hunajaa
suolaa ja pippuria maun mukaan

Poista mansikoista kannat ja viipaloi. Pese kirsikkatomaatit ja leikkaa ne viipaleiksi tai neljään osaan. Pilko pieneksi punasipuli ja osa sen varresta. Hienonna silopersilja.

Sekoita ainekset kulhossa. Mausta balsamicolla, sitruunamehulla, oliiviöljyllä, hunajalla sekä suolalla ja pippurilĺa. Peitä kulho ja laita jääkaappiin tekeytymään. Tarjoile paistetun kalan, kanan tai halloumin kera.