maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Muu maa mustikka, Ruotsin maan mansikka



Kotimaisen mansikan sesongin ennustetaan alkavan pian juhannuksen jälkeen. Viime viikonloppuna oli kuitenkin vielä turvauduttava Ruotsin pojan versioihin, koska kotimaiset näyttivät niin kerrassaan surkeilta ja myös kalliilta. Pakko myöntää, mutta nämä ruotsin maan mansikat olivat kyllä vallan hyviä.

Mansikoista syntyi sunnuntaiherkkua rahkan ja kerman kanssa. Herkun hauskin osa olivat nuo paahdeut jyvät, joiden alunperin piti olla kauran jyviä, mutta kas kummaa kun niitä ei saanut niin korvasin ne auringonkukan siemenillä.

Mulla on hieman sellainen kutina, että kauran jyvät saattavat olla hankalia löytää, mutta luontaistuotekaupasta voisi tärpätä. Hihkaiskaa, jos olette jossain nähneet!

Kauran jyvät ovat muuten varmasti kiva raaka-aine myös kotitekoiselle myslille! Suhteellisen tuoreessa Mondon Ruoka & Matkassa oli muuten ainakin 3 erilaista myslireseptiä, kannattaa harkita kesälomalukemistoksi.

Mansikoiden alkuperämaan tyyliin nappasin idean paahdetuista kauranjyvistä ruotsalaisen Annes Food-blogin kirjoittajan Annen (aika yllättävää...) uudesta blogista, joka löytyy Sweden.se-sivuston alta. Annella on kivoja juttuja ja hän muuten kirjoittaa englanniksi...

Mansikoita, sitruunarahkaa ja paahdetut jyvät

2 dl kuohukermaa
1 prk (250g) maitorahkaa
1 prk sitruunalla maustettua Bulgarian jogurttia
sokeria maun mukaan
vaniljaa (meillä oli nomun vaniljauutetta)
500g tuoreita mansikoita perattuna ja viipaloituna

Vaaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka ja jogurtti. Mausta mieleseksi sokerilla ja vaniljalla. Sekoita joukkoon viipaloidut mansikat. Tarjoile jälkkäriksi tai iltapäiväherkuksi paahdettujen kauran jyvien tai auringonkukan siementen kera.

Paahdetut jyvät


noin 1 dl kauran jyviä tai auringonkukan siemeniä
1 rkl sokeria
1 rkl jauhettua kanelia

Paahda jyviä tai siemeniä kuivalla paistinpannulla (suositellaan teflonpannua), lisää mukaan sokeri ja kaneli. Määräthän eivät ole niin justiinsa.

Käyä keskilämpöä ja paahda jyväsiä niin kauan, kunnes sokeri on sulanut ja siemenet alkavat tarrautua toisiinsa. Kaada lautaselle jäähtymään. Tarvittaessa voit murtaa siemeniä irti toisistaan. Jos haluat säilyttää näitä pidempään kuin muutaman päivän niin laitan ne tiiviiseen purkkiin.

Kauranjyvien tai auringonkukan siementen tilalla voi tietenkin käyttää myös pähkinöitä tai manteleita.