torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Harissamarinoitua kanaa ja avokado-jogurttidippi


Viikonloppuna grillailtiin kanaburgereita. Niissä ei nyt ollut juuri mitään ihmeellistä, mutta kerrankin onnistuin marinoimaan kanan kivasti ja Miespuolinen grillasi sen vielä kivemmin.
Ihanan mehukasta eikä juurikaan lakumetsää!

Burgerin väliin laitettiin omavalintaisesti kasviksia, juustoa ja avokado-jogurttidippiä, jonka resepti oli taattua Pirkka-laatua. Tätä varten kannattaa jahdata taas niitä kypsiä avokadoja ja kestää reseptissä kaikki Pirkka-tuotteiden maininnta. (Argh, että välillä ärsyttää Pirkka-se ja Pirkka-tämä)

Harissamarinadista olin saanut jonkun pakkomielteen, en vaan tiedä mistä. Googlasin paria ohjetta ja tämän mukaan se sitten lähinnä syntyi

Kuvasta on pakko todelta, että vaikka soosi näyttääkin siinä jotenkin valjun keltaiselta, niin oikeasti se oli herkän vaalean vihreää. En saanut värejä kuvassa kohdilleen, en niin millään.

Avokado-jogurttidippi

1 kypsä avokado
2 dl paksua maustamatonta jogurttia
3 rkl minttua hienonnettuna
1 rkl sinappia
1 1/2 rkl hunajaa
1/2 tl suolaa

Kuori avokado ja poista kivi. Pilko hedelmälihan ja surauta soseeksi sauvasekoittimella. Lisää jogurtti ja mausteet. Soseuta tasaiseksi. Tarkista maut ja anna makujen tasoittua hetken jääkaapissa.

Note to self. Lisää tuoretta minttua varovaisesti. Varsinkin, jos omassa yrttitarhassasi kasvava yksilö on kovin aromikas!

Harissamarinadi kanalle tai lampaalle
(Piisaa reilulle satsille eli noin 8:lle kanafileelle)

1 rkl korianterin siemeniä
1 rkl kokonaista jeeraa
3 reilu rkl harissatahnaa
1 sitruunan mehu
2 rkl oliiviöljyä
4 valkosipulin kynttä tai 1/2 solo valkosipuli hienonnettuna
suolaa ja pippuria

Murskaa morttelissa korinaterin siemenet ja jeera. Sekoita kulhossa mausteet ja harissatahna, lisää mukaan sitruunamehu, öljy ja hienonnetut valkosipulin kynnet. Tuloksen on paksuhko tahna. Suolaa ja pippuroi liha ja kierittele se kauttaaltaan marinadissa. Anna maustua muutama tunti.