torstaina, joulukuuta 09, 2010

Joulua odotellessa: Piparimuffinssit


Tänä vuonna Joulun odottamisessa ja valmistelemisessa on ihan erityistä säihkettä. Saan ensi kertaa koko lähisukuni meille Jouluaattona kylään! Meitä onkin aika iso sakki illallispöydässä ja valmisteluita on jo hieman jaettu etukäteen, onneksi.

Asiaanhan on alettu täällä virittäytyä jo kovasti ja ensimmäiset glögit on nautittu varmaan jo lokakuun puolella. Inspiraatiota ja ideoita olen keräillyt mm. uusimmasta Glorian Ruoka ja Viini-lehdestä ja Helsingin Sanomien sponssaamasta Ruokatorstain Joulu-kirjasta.

Tänään kokeilin kirjasta piparimuffinssit. Odotukset olivat sikäli korkealla, että viime vuonna tein piparimuffinsseja jollain toisella ohjeella ja niitä en kerta kaikkiaan kehdannut blogata. Noh, ei nämäkään ihan nappiin menneet, mutta... Resepti oli hyvä, taisi vaan leipurilla olla taas liian monta pataa ja pannua tulilla samaan aikaan.

Piparimuffinssit
(noin 20 kpl)

75g voita
1 rkl piparkakkumaustetta
3 dl luomuvehnäjauhoja
1,5 dl (luomuruoko)sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1,5 tl ruokasoodaa
1 tlk ranskankermaa (200g)
1 dl ruokosokerisiirappia
0,5 dl kermaa

Koristelu:

3 dl tomusokeria
1-2 rkl vettä
nomparelleja tms. koristeita


Kuumenna uuni 225 asteeseen. Sulata voi ja lisää joukkoon piparkakkumauste. Anna jäähtyä. Sekoita keskenään kuivat aineet. Yhdistä kulhossa ranskankerma, siirappi, kerma ja rasva. Siivilöi joukkoon jauhoseos ja sekoita taikina hyvin.

Asettele pellille tai silikoniseen muffinipeltiin paperiset muffinivuuat. Se silikonivuokakin kannattaa muuten laitta pellille, on aika veltto vekotin ja hankala liikutella täytettynä. Jaa taikina niihin kahden ruokalusikan avulla, Jätä hieman kohoamisvaraa.

Paista uunin keskitasolla noin 12-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Kokeile tikulla kypsyyttä, varmuuden vuoksi! Koristele jäähtyneenä, jos haluat.


Tämä muffari on kyllä tainnut käydä siellä römpsöön puolella.
Ihmeellinen onkalo keskellä muffinssia... Siis hieman jäi kuitenkin raa'aksi.