perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Kesän ekat



Eilisellä kasvimaareissulla penkaistiin esiin kesän ekat oman maan uudet perunat. Olivat mukavasti pienen kananmunan kokoisia, kyllä niitä kehtasi jo nostaa. Keittelin ne vielä eilen illalla ja maistelin ensimmäiset voinokareen kera. Maistuivat niin makeilta!

Loppusatsista tein (ehkä vähän epäortodoksisesti) tänään kreikkalaishenkisen perunasalaatin lounaaksi. Perunat paloiksi, mukaan fetaa, oliiveja, kesäsipulia, paprikaa, basilikaa, rucolaa. Kastikkeeksi oliiviöljyä ja sitruunamehua, suolaa ja pippuria.

Änkesin minikokoiselle parvekkeellemme aurinkoon nauttimaan lounastani, hemmottelin itseäni lasillisella kesäistä rosé-viiniä ja nautin lomasta. Pitäähän sitä ihmisella jotain pieniä iloja olla, jos kerran muuten yrittää lomallaan edistää opiskelun suurisuuntaisia kirjoitusproggiksia...



Perunasalaatin seurassa itse leivottua tomaattilla höystettyä focacciaa, Jamie O:n ohjeella. Sen voisinkin jossain vaiheessa laittaa tännekin.