torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Premium tuorepizzaa ja avocado-kurkkusalaatti


Kuulun siihen ryhmään kuluttajista, joka ostaa pakastepizzaa harvemmin kuin kerran vuodessa. Ovat aina jotenkin kuivakoita ja maistuvat oudolle. Mutta tähän Raffaele "Premium tuorepizzaan" retkahdin kapuan tiskillä sitten kuitenkin. Noin niin kuin kokeilumielessä. Ei hullumpi kokemus, tosin hinta oli myöskin todella premium: 6,99€. Pohja oli melkoisen paksu, mutta se ei oikeastaan haitannut. Täytteet olivat maukkaat, parmankinkkua ja juustoa sekä muutama hassu oliivi. Kyllähän tätä nälkäänsä söi ja ei tuntunut mitenkään älyttömän rasvaiselta. Pinnalle lisäsimme muutaman tuoreen tomaatin viipaleen tuomaan lisää hapokkuutta. Ei tästä mitään suurta suosikkia tullut, mutta mieluummin tätä kuin pakastepizzaa. Yhdestä Raffaele-pizzasta riitti hyvin kahden hengen iltapalaksi



Pizzan seuralaisena oli varsinaisen ruokablogien valloitusretken tehnyt avocado-kurkkusalaatti. Pakkohan sitä oli avocadoa ostaa, kun kerrankin olivat kypsiä jo kaupan hyllyssä! Ihanan raikas lisuke, joka sopii moneen menoon. Aivan varmasti erinomaisen hyvä kesäisten grillisessioiden kavaljeeriosastossa...

Ohje lainattu suoraan Lettupannulasta.

Avocado-kurkkusalaatti

lisukkeeksi neljälle

1/2 kurkku paloiteltuna
2 avocadoa kuorittuna ja paloiteltuna
4-5 rkl maustamatonta jogurttia
1 pienehkö valkosipulin kynsi murskattuna
3 tl sitruunamehua
pieni kourallinen tuoretta basilikaa silputtuna (ei pakollinen)
suolaa
pippuria

Sekoita ainekset keskenään, maistele ja lisää tarvittaessa mausteita. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen tarjoamista. Tarjoile esimerkiksi lisäkkeenä tai leivän päällä.