maanantaina, maaliskuuta 24, 2008

Balsamicokastike lampaalle


Pääsiäisen lammasosasto hoidettiin sunnuntaina, kun kaverit naapurustosta tulivat illastamaan. Soppakeittiö vastasi alku- ja pääruuasta ja vieraat hoitivat jälkkäriosaston. Pääkkärinä oli lampaan kyljyksiä, joiden kaveriksi laitettu balsamicokastike ansaitsee kunniamaininnan: niin hyvää! Ja tätä ei tarvinnut edes keittellä tuntitolkulla. Repsetti löytyi, ylläriylläri, Ruokalasta, jossa sitä oli tehty ankan kostukkeeksi. Sopii mainiosti siis siihenkin.

Kuvan kastike näyttää vähän vaalealta ja liurulta, mutta oli todellisuudessa vähän tummempaa ja sakeusastettahan voi säädellä Maizenalla. Minähän tunnetusti pidän ohuista kastikkeista.

Balsamicokastike
noin 4 annosta

1 dl sokeria
pieni pala palsternakkaa
pieni pala juuriselleriä
pieni pala porkkanaa
1 pieni sipuli
3 oksaa timjamia
10 kpl kokonaista mustapippuria
1 dl balsamiviinietikkaa
2 dl punaviiniä
4 ½ dl vettä ja ½ dl vasikan fondia
suolaa
tummaa Maizenaa

Paahda sokeri kattilassa kauniin ruskeaksi. (Jostain kumman syystä tämä otti minulla todella koville, sokeri ei halunnut paahtua, ei sitten millään.) Lisää pilkotut juurekset, yrtti ja pippuri. Kaada kattilaan etikka ja anna kiehua hetki. Lisää punaviini ja keitä puoleen. Lisää vesi ja fondi. Keitä taas puoleen. Siivilöi, suurusta maizenalla ja mausta suolalla.