torstaina, tammikuuta 24, 2008

Sipuliviikon feta-punasipulipiiras



Uuutukaisessa ja todella mainiossa blogissa Jokapäiväinen leipä oli juttua kaikensorttisista ruokaan liittyvistä teemaviikoista- ja päivistä. Sipuliviikon kunniaksi ja Ruokapirkan innoituksella Soppakellarissa laitettiin Feta-sipulipiirasta. Tästä tuli kerrassaan mainiota. Makeaksi hautunut hunaja-sipuli ja suolainen feta (Tietty Wilhelmina!) tulivat juttuun erinomaisesti. Suolainen piiras on mitä mainioin eväsruoka työpaikkalounaalle vihreän salaatin kera.

Pohjan tein tällä kertaa Myllyn Parhaiden kevyehköllä reseptillä, mutta sen kanssa ei mennytkään ihan putkeen. Taikinasta tuli aika löysää eikä se millään tahtonut tulla taputelluksi vuokaan. Lisäksi käyttämäni piirasvuoka oli ohjeen vastaisesti (pohjaohjeen suositus 28-30cm) hieman pienehkö, joten pohjasta tuli turhan paksu. Tässä ensin Pirkan piirasohje ja sitten tuo tällä kertaa kokeilemani piirakkapohjaresepti. Koska ei se nyt niin huono ollut, ehkä minä vaan en osannut. Jos ei muuta niin oli muuten todella nopea tehdä!

Feta-punasipulipiiras


Pohja:
100 g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 rkl kylmää vettä

Täyte:
4-5(noin 800g) punasipulia
2 rkl fetatölkin öljyä
1/2 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl basilikaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 tlk (375g) fetaa öljyssä
2 dl kevytkermaa
2 kananmunaa
persiljaa

Nypi rasva ja jauhot murumaiseksi seokseksi joko käsin tai monitoimikoneessa. Lisää nopeasti sekoittaen muna ja vesi. Painele taikina voidellun vuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin.

Leikkaa kuoritut sipulit mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuullota viipaleet pannulla salaattijuustotölkin öljymarinadissa. Mausta sipulit hunajalla, basilikalla ja suolalla sekä mustapippurilla. Jäähdytä seosta hieman.

Valuta salaattijuusto hyvin. Levitä sipulista noin puolet piirakkapohjalle ja päällejuustokuutiot. Levitä päälle vielä loput sipulit. Muutama juustokuutio saa pilkistää sipuleiden alta.

4. Sekoita munat kermaan ja kaada vuokaan. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Koristele persiljalla.


Piirakkapohja Myllyn Parhaiden tapaan

2dl kaurahiutaleita
2dl hiivaleipäjauhoja
1tl yrttisuolaa
1tl leivinjauhetta
200g maitorahkaa (1 tlk)
75g voisulaa
1 muna

Sekoita kuivat ainekset keskenään, lisää rahka, sula rasva ja muna, sekoita tasaiseksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Laita kypsymään 200-asteisen uunin keskitasolle 15 minuutiksi. Kaada täyte puolikypsälle piirakkapohjalle ja jatka paistamista vielä 15-25 min, kunnes täyte on hyytynyt ja kauniin värinen. Paistoaikaan vaikuttaa vuoan laakeus.