Juustojen syöminen ja varsinkaan fetan syöminen ei ole ollut minulle mikään sisäsyntyinen juttu. Olin varmaankin siinä noin 13-14 ikävuoden paikkeilla, kun eräänä kesäpäivänä mummilassa huomasinkin pitäväni fetajuustosta. (Terkut mummille!) Yhtäkkiä olisin syönyt fetasalaattia vaikka joka päivä. Merkki oli jo tuolloin Patros Feta aus Deutschland. Patros olikin minulle the feta monet vuodet.
Patroksen ykkösfetan asema on tosin vallattu, vaikka Suomessa valmistetusta, vuohenmaidosta tehdystä salaattijuustosta ei nykyään edes saa virallisesti käyttää nimitystä feta. Pakko sanoa, että Kolatun vuohijuustolan Kuttu-Wilhelmina (varsinkin se yrttiversio) oli mitä parhainta fetaa! Ihanan napakka rakenne, maukas, pehmeän pyöreä ja luonteikas olematta silti ylitsevuotavan vuohimainen. Eikä lainkaan karvaan suolainen! Suosittelen maistamaan. Ja erityisesti, jos perjantai-iltana harkitsette nautiskelevanne salaattia iltapalaksi niin kevytfetat (siis salaattijuustot) takaisin hyllyyn ja Wilhelmina ostoskoriin. Edes tämän kerran. Kolatun sivuilta löytyy hyvä listaus jälleenmyyjistä.
Varsinkin talvella raaka sipuli salaatissa tuntuu välillä liian "ärjyltä". Kevyt marinointikylpy sipulille auttaa toki asiaa. Perjantaina korvasin sipulin paahdetulla sipulilla. Mutta, Wilhelminan rakenne, ehkä juuri rasva, olisi kaivannut ja kestänyt sipulin kirpakkuuden. Onko ongelma siis edellisillä kerroilla johtunut vain liian pliisusta fetasta tai sen vähärasvaisuudesta?
Fetsalaatin ohjetta en nyt tähän ala raapustelemaan, kukin tehköön sen niin kuin parhaaksi katsoo. Ohjeita on taatusti yhtä monta kuin kokkiakin. Mutta juustoja vain yksi, Wilhelmina!