keskiviikkona, tammikuuta 09, 2008

Arkista aherrusta ja spagettivuoka


Arkinen aherrus ja suherrus jatkuu juhlakauden jälkeen tuttuun tapaan. Tavallinen arkiruoka maistuu juhlaherkkujen jälkeen taivaallisen hyvältä. Työ ja opiskelu täyttää vapaa-ajan ihan uskomattoman tehokkaasti. Viikolla ruuanlaitto on vähän sinne päin mutta onneksi on viikonloput ja silloin ehtii vähän valmistella tulevan viikon lounasruokia.

Vaikka tämä ei maistukaan siltä kaikkien muistamalta koulun italianpadalta, tulee tästä ruuasta jotenkin nostalginen olo. Totesinkin Miespuoliselle, että tässä olisi myös selkeästi ainesta sukulaislasten suosikkiruoaksi, jos sellaisia sattuisi olemaan. Chiliä voi säätää oman maun mukaan ja kevennetyn tästä saa korvaamalla kerman jollakin kevyemmällä vaihtoehdolla, esim. tomaattimehulla. Kastike saa olla selkeästi liemevää, uunissa kypsyvä pasta imee itseensä yllättävän paljon nestettä.

Ohje ei ole suoranaisesti mistään, mutta varmasti olen siihen imenyt ideoita ja vaikutteita vaikka ja mistä. Alunperin se taisikin olla Miespuolinen, joka tämän tyyppistä spagettivuokaa laittoi...

Mausteinen spagettivuoka


reilu 6 dl tummaa pätkäspagettia raakana
1 iso sipuli
5 kynttä valkosipulia
400g jauhelihaa
1/2 prk paprikasäilykettä
1-2 porkkanaa karkeana raasteena
1 pussi tacomaustetta
500g tai noin 2 purkkia tomaattimurskaa
tomaattipyrettä
ketsuppia
(chiliä)
1-2 dl vettä
1 prk Valion 3-juuston kermaa
pippuria
suolaa
päälle: juustoraastetta

Paista jauheliha ja sipulit pannulla, lisää porkkanaraaste ja paprikat. Kaada päälle tacomausteseos, tomaattimurska, tomaattipyre ja vettä. Anna porista. Mausta turauksella ketsuppia, chilirouheella, mustapippurilla ja suolalla. Lisää mukaan purkillinen 3-juuston kermaa. Tarkista vielä maut ja säädä tarvittaessa. Kaada kastike isoon uunivuokaan ja lisää sekaan spagetti. Sekoita kunnolla. Paista 200 astetta uunissa noin 1/2h tai kunnes spagu on kypsää. Lisää maukas juustoraaste pinnalle paistamisen loppupuolella. Annan vuoan jäähtyä ja rauhoittua tovi uunista ottamisen jälkeen. Nautiskele nostalgisissa tunnelmissa.