maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Joulujuomaa eli maustettu puolukkaviina


Tavallisesti Soppakellarissa ei ole juuri joulun alla suoritettu minkään sortin jouluherkkujen valmisteluita, koska joulukuu on perinteisesti vietetty töissä 24/7 ja aatonaattona kiidetty suoraan äidin joululihapatojen äärelle. Tänä vuonna työtilanne on jotenkin kummasti tasapainossa ja jouluvalmisteluitakin on tehty.

Omia (jouluruoka)perinteitä ei oikein vielä ole, mikä siis hauskempaa kuin luoda niitä. Välispiikiltä bongasin marttaohjeen karpalo-/puolukkalikööriin. Voisi kuvitella, että omien jouluruokaperinteiden luomista ei ehkä aloittaisi viinareseptillä mutta jostain se on kuitenkin aloitettava. Hieman oudoltahan tämä viinatehtailu saatta vaikuttaa, koska en juurikaan noista väkevistä juomista kauheasti piittaa. Äidin ja isän ei nytkään kannata huolestua, en ole aloittelemassa kaappijuopon uraa nytkään. Tämä on sitten napsuna joulupöydässä! :)

Välispiikin esityksen ohjeilla mentiin, tuote on nyt viikkonsa ässehtinyt ja siirretty jääkaapin suojiin. Pakko oli maistaa kielenkärjellinen pullotusvaiheessa. Aika aniksinen maku, mutta raikas. Ja ah, mikä punainen väri!

Marttojen Punatähti eli maustettu puolukkaviina
tarvitset:
litran puolukoita tai karpaloita
3 dl vettä
3 dl sokeria
2 kanelitankoa
5 tähtianista
5 dl Jaloviinaa (meillä vodkaa)
kannellisen lasipurkin tahi kaksi

Tee näin:
Mittaa kattilaan vesi, sokeri, kanelit ja anikset. Kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan sekoittaen.

Painele marjat rikki perunasurvimella tai perinteisellä hillonuijalla. Lisää murskatut marjat sokeriliemeen. Anna seoksen jäähtyä ja kaada se yhteen isoon lasipurkkiin tahi pariin pienenpään.

Lisää purkkeihin tasapuolisesti Jallua tahi vodkaa ja sulje ne tiiviisti. Anna juoman ässehtiä huoneenlämmössä vähintään viikon ajan. Hölskyttele purkkeja silloin tällöin.

Kun juoma muuttuu aatteen väriseksi, siivilöi se ja kaada pulloon tahi kahteen tekeytymään vielä muutamaksi viikoksi. Tekeytymispaikka on jääkaappi eikä enää tarvitse hyrskytellä.

Ennen tarjoilua juoma kannattaa dekantoida eli kaataa se karahviin varoen pullon pohjalle kerääntyneen sakan mukaan humpsahdusta.