tiistaina, marraskuuta 06, 2007

Hirvi murekkeessa


Perinteistä perinteisin sunnuntairuoka, täytetty lihamureke ilmestyi päivällispöytään menneenä viikoloppuna. Kummasti arkinen jauhelihakin tuntuu juhlavammalta, kun sen kääräisee pötkölle ja laittaa sisään kantarelleja. Murekkeen kanssa samaa tahtia uunissa paistuvat perunat ja juurekset. Syysruokaa parhaimmillaan! Ohje maanmainiosta Ruokatorstai-kirjasta.


Sienitäytteinen lihamureke


500-600g jauhelihaa (hirven)
3 keitettyä tai raakaa perunaa raastettuna
2 kananmunaa
1,5dl nestettä (meillä tällä kertaa ruokakermaa)
suolaa, mustapippuria ja paprikajauhetta

Täyte:
1 purjo tai 1-2 sipulia
1-2 tomaattia (tomaattisosetta)
200g sineniä
öljyä sipuleiden ja sienten paistamiseen
mustapippuria
50-100g sulatejuustoa
1tl kuivattua rakuunaa tai kirveliä

Aloita valmistamalla murekeseos. Sekoita perunaraaste, jauheliha ja kananmunat sekä vesi. Lisää seokseen mausteet, sekoita tasaiseksi. Laita taikina viileään. Tee täyte, silppua sipuli ja paistele niitä hetki pannulla. Lisää puhdistetut ja pilkotut sienet pannulle ja anna nesteiden haihtua. Mausta pippurilla. Lisää juusto nokareina, meillä laitettiin aika reilulla kädellä. Jos seos on kovin kuivaa, liraita sekaan vähän vettä tai valkoviiniä. Lisää mukaan pilkotut tomaatit, meillä tosin oli vain tomaattisosetta. Levitä mureke seos leivinpaperin päälle noin 2 sentin paksuiseksi levyksi. Nostele seiniseos keskelle levyä ja käännä reunat täytteen päälle. Ummista myös murekkeen päädyt. Nosta mureke vuokaan tai uunipellille ja kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia. Mureke on kypsää, kun sisältä tuleva neste on kirkasta. (Voit hieman tökkäistä mureketta haarukalla.)

Muuten, hirven jauheliha on itsellään aika kuivaa, sekaan kannattaa tuikata hieman possunjauhista ja jopa (ruoka)kermaa niin johan alkaa olla mehevyys kohdillaan.