lauantaina, lokakuuta 06, 2007

Raakaa lihaa, osa 2


Sen lisäksi, että pidän carpacciosta tunnustaudun myös tartarpihvin ystäväksi. Tämä ruoka, jos mikä herättää suuria intohimoja suuntaan ja toiseen. BSE-kohu aikanaan ei varmaankaan lisännyt sapuskan suosiota. Mutta kotimaisesta, laadukkaasta lihasta valmistettuna tartar on varmasti ihan yhtä turvallista kuin paistettu lihakin, ja en tarkoita sitä kuivaksi paistettua pieksunpohjaa... Ja tunnustetaan, olen minä tätä ulkomaillakin syönyt, en tosin Briteissä. Kovin usein ei tartaria tee mieli ja eikä annos voi olla kovin iso. Muuten saatta käydä kehvelisti vatsan täyttöasteen kanssa.

Lauantai-illan "kepeä" illallinen syntyi tartarpihvistä Brysselin tapaan sekä vihersalaatista. Onneksi miespuolinen jakaa tämän perinaisellisen intohimon kanssani, enkä joutunut paistelemaan hänenkään pihviään. Stockalta saa muuten näppärästi valmiiksi jauhettua tartarjauhelihaa, jos ei jaksa itse raaputella lihaa tai ei omista lihamyllyä. Perusversiota naudan jauhelihasta tähän ei kannata käyttää. Ohje on Ruokalasta, teimme puolikkaan annoksen mutta tässä alla alkuperäinen. Versioita tartarresepteistä on olemassa niin paljon kuin tartarin ystäviäkin, tämä on meidän suosikkimme.

Raholan sanastossa on hauskasti kerrottua tartartietoa!


Lihatartar Brysseliläisittäin eli Filèt American
4:lle

600 g naudan sisäfileetä
150 g sipulisilppua
150 g suola- tai pikkukurkkusilppua
150 g kaprista
4 rkl majoneesia (Kannattaa tehdä itse!)
1 rkl Dijon-sinappia
6-8 tippaa tippaa Tabascoa
suolaa
mustapippuria

Jauha puhdistettu liha pariin kertaan lihamyllyssä. Sekoita ainekset massaksi ja muotoile pihviksi. Tarjoile suolakurkkujen ja ranskalaisten perunoiden kanssa tai pelksätään raikkaan rucola-salaatin kanssa.

Viinin virkaa lauantai-illalle toimitti Kevin Arnold Shiraz 2003, aika tymäkkä meininki. Laseina uusin ihastukseni, eivät ole mitään maitolaseja! :)