tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Leivotaan leipää!


En muista, koska olisin viimeksi leipää leiponut. Siitä on aikaa! Blogistaniassa on siellä täällä leivottu leipää, niinpä minkäkin lähdin leikkiin mukaan. Ja varsinkin, kun Limepppurista löytyi mukavan kuuloinen saaristolaisleivän ohje, jossa oli mukana puolukoita. Taikinastani tuli aika tinttaa ja lopputuloskin oli melkoisen tiivistä. Mutta maku keräsi kiitoksia! Jos haluaa leipäänsä mukavan tahmaisen pinnan, kannattaa leipää voidella paiston aikana siirappi-vesiseoksella. Valmis leipä kannattaa todellakin unohtaa muutamaksi päiväksi jääkaappiin ennen maistelua, koska maku se vaan paranee säilyttäessä! No,pakkohan tätä oli maistaa jo heti paistopäivänäkin.

Puolukkainen saaristolaisleipä
2 leipää

5 dl piimää
25 g hiivaa
1 1/2 dl siirappia
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl mämmi- tai kaljamaltaita
1 dl survottuja puolukoita
2 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
7 dl ruisjauhoja

Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva. Lisää siirappi, kaurahiutaleet, maltaat, puolukat ja suola. Lisää lopuksi vehnä- ja ruisjauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Taikinaa ei tarvitse vaivata, vaan riittää, että sekoitat sen hyvin. Anna taikinan kohota liinan alla tunti.

Jaa taikina kahtia ja muotoile kostutetuin käsin kaksi leipää pellille leivinpaperin päälle. Kohota leipiä liinan alla vielä 40 minuuttia. Paista leipiä uunin alatasolla 175 asteessa 1 tunti 15 minuuttia. Anna leipien jäähtyä ennen leikkaamista.