keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Pastaa, kesäkurpitsaa ja aurinkokuivattua tomaattia


Tämän pastan innoittajina toimivat Lakkarahkan pasta-zucchinisalaatti sekä Oliivian myöskin aiheesta innoittunut kesäkurpitsapasta. Oman maan kesäkurpitsat ovat jo ollutta ja mennyttä, mutta hyvin hoiteli kaupan kurpitsakin hommansa. Tämä toimi erinomaisena lounaspastana, jota miespuolinen saikin popsia pari päivää minun huidellessani Tampereen suunnalla. Toisena päivänä pastaa tuunattiin grillatulla broilerilla, toimi kuulemma sekin.

Tomaattinen kesäkurpitsapasta

1 iso sipuli
2 kynttä valkosipulia
oliiviöljyä
reilu 1/2 kesäsurpitsa
2 isoa herkkusientä
reilusti aurinkokuivatua tomaattia suikaloituna
1-2 rkl kapriksia
1 dl ruokakermaa
liraus sitruunamehua tai valkoista balsamicoa
reilu ruokalusikallinen kapriksia
pippuria, suolaa, timjamia, persiljaa

Silppua sipulit, kesäkurpitsa, sienet ja tomaatit. Paistele ensin öljyssä sipulit, lisää sienet ja sitten kesäkurpitsa. Paista tovi ja lisää tomaatit. Lirauta joukkoon tippa sitruunamehua tai valkoista balsamicoa ja sitten kerma. Nakkaa joukkoon kaprikset. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä. Tarjoa soosi vaikkapa pennepastan kanssa.