keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Puolukoita paistoksessa


Paitsi innokas kalamies, on isäpappani myös ponteva puolukankerääjä. Viikonloppuna huitaisi maman kanssa 5 litraa nopsasti kasaan ja lykkäsi marjasaaliin tyttären matkaan, pysyy lapsella vitamiinit kunnossa. Pakastin-raukka ei niellyt kaikkea, niinpä herkuttelimme makialla puolukkapaistoksella kera vaniljajäätelön. Ohjetta löytyi Ruokalasta. Itse ruoakakuva on aika kauhea. Luin kyllä tarkasti Suu auki-blogin Mikon vinkkejä ruokakuvaukseen (kiitokset hyvistä vinkeistä :)) mutta pikkuisella digipokkarilla ei ihan hirviästi juhlita. Jalusta on, pitäisi kaivaa se jostakin esiin ja käyttää sitä. Jos en satsaa uuteen kameraan niin ehkäpä kartoittaisin PhotoShopin saloja? Tai sitten meillä kuvataan vain ja ainoastaan päiväsaikaan tehtyjä sapuskoja eli käytännössä vain viikonloppuisin. Katsotaan.

Kaura-puolukkapaistos
(riittää neljälle)

4 dl puolukoita (+n. 1 dl sokeria)
1 dl fariinisokeria
100 g voita
2 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
vaniljajäätelöä

Sekoita puolukoiden joukkoon sokeria ja kaada ne voideltuun pieneen uuni- tai piirakkavuokaan. Sekoita keskenään fariinisokeri, kaurahiutaleet ja sulatettu voi. Mausta seos kanelilla. Lusikoi kauraseos puolukoiden päälle ja paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia tai kunnes pinta saa kauniin värin.
(Resepti: Alex Nurmi)