maanantaina, elokuuta 13, 2007

Perinteikäs BBQ-kastike


Tänä kesänä on tullut kerran jos toisenkin valmistettua ruokaa ulkona parilalla tai grillillä. Kaupunkiasujina meillä ei ole kotona grilliä, mutta tuolla maaseudun rauhassa on sitten sitäkin enemmän aikaa ja mahdollisuuksia ulkokokkailla. Kaipasin perus-makkara- ja vihannekset settiin jotain piristystä ja niinpä tekaisin grillikastikkeiden kunkun, perinteikkään bbq-soosin. Traditioiden noudattaminen jäikin sitten siihen, nimittäin grillattavia ribsejä ei ollut eli kastike toimitti virkaansa grillailijoiden lautasilla bratwurstien ja salarakkaiden seurassa. Mutta toimittikin sitten todella hyvin! Seuraavalla kerralla kokeillaan kyllä ehdottomasti tuota soosin läträämistä lihan pintaan grillauksen aikana. Kuviin asti bbq-soosi ei ehtinyt ja se ei ehkä ollut se maailman kuvauksellisin kastike kuitenkaan...

Mieluisan kuuloinen ohje löytyi Pastanjauhajilta. Ja muikean muhevaa ja sopivan tuimaa tästä tuli.

BBQ-kastike

1 sipuli silputtuna
25 g voita
n. 1 dl tomaattipyrettä
2 dl vettä
3 dl punaviiniä
1 dl fariinisokeria
1 rkl sinappia
1 dl punaviiniviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
0,5-1 chili paloiteltuna
(2 rkl savuaromia)
2 rkl worcestershirekastiketta

Freesaa sipulisilppua voissa. Lisää muut aineet ja sekoita. Kuumenna kiehuvaksi ja keittele miedolla lämmöllä ilman kantta noin tunnin verran, välillä sekoittaen. Kastikkeeen tulee olla sakeaa, mutta jos se tuntuu kuivuvan liikaa, lisää vettä tai viiniä. Pastanjauhajilla lisäiltiin viiniä keittelyn varrella vähin erin, yhteensä ehkä desin tai vähän yli, meillä meni tuo koko 3 desiä. Tarkista lopuksi maku.