perjantaina, elokuuta 03, 2007

Metsän antimia - herkkutattimuhennos



Nyt oli ihan pakko päästä metsään ja sienestämään. Saalis ei ollut suurensuuri mutta sitäkin makoisampi, herkkutatteja ja kantarelleja! Ja joka tapauksessa saalis oli parempi jo nyt kuin koko viimekesäinen sienisato yhteensä. Sienisadon tila ei vaikuttanut vielä mahdottoman muikealta mutta eiköhän se tästä, kun on satanut enemmän kuin tarpeeksi ja tulisi vielä lämmintäkin.

Mustikatkin olivat aivan mahdottoman kokoisia ja niitä oli paljon. Miespuolisen mielestä mustikkametsällä kökkiminen oli aika työlästä puuhaa, vaikka kuinka nyppi ja nyppi niin ämpärin pinta ei vain noussut. Noh, tottuu tuo kaupunkilaiskollikin ajan kanssa…

Herkkutateista tehtiin ihan perinteinen muhennos, joka tarjoiltiin metsästäjän leipä-tyyliin kera leivän ja grillattujen ulkofilepihvien. Yksinkertaisen hyvää.

Herkkutattimuhennos
(Tehtiin perinteisellä kourallinen-loraus-hyppysellinen-menetelmällä)

sipulia
herkkutatteja
valkoviiniä
kermaa
maizena suurustetta
suolaa
pippuria
timjamia

Siivoa ja silppua tatit ja sipulit. Hauduttele sipulia voissa ja lisää tatit tovin kuluttua mukaan. Paista nesteet pois tateista ja lorauta mukaan vähän valkoviiniä. Annan kiehahtaa ja lisää mukaan kerma. Kiehauta, suurusta ja mausta makusi mukaan suolalla, pippurilla ja timjamilla.