maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Reiluhkot suklaakeksit



Sen piti mennä näin:
Kauniina iltapäivänä, nautittuaan mukavan lounaan eräs pariskunta käy ostoksilla. Kaupassa on rauhallista, erinomaiset valikoimat, ja mikä parasta, pariskunnalla on mukanaan erinomainen ostoslista. Hillityn hallitusti he keräävät ostoskärryihinsä kaiken tarvitsemansa, myös reilun kaupan suklaata ja sokeria. Pariskunta maksaa ja lähtee kotiin kokkaamaan. Kotosalla naispuolinen kokki alkaa suunnitelmansa mukaan leipoa suklaapikkuleipiä, joihin käytetään reilun kaupan tuotteita. Taikina onnistuu hienosti, pikkuleivät paistuvat kauniin ruskeiksi ja maistuvat mehukkailta. Ihana suklaakeksien tuoksu leijuu keittiöstä koko asuntoon. Voi miten mukavaa leipominen onkaan!

Mutta kun se meni näin:
Sunnuntai-iltana, oltuani koko päivän puutarhatöissä ja ajettuani autolla 120km vetreässä paluuruuhkassa tajuntaani iskee ajatus, että toukokuun ruokahaasteen postaus on pakko toteuttaa nyt tänään tai unohtaa koko juttu. Miespuolinen on maannut koko viikonlopun flentsussa sängynpohjalla. Kai sillekin pitäsi jotain ruokahuoltoa järjestää. Onneksi kello on vasta 19.30, lähivaltsuun ehtii kyllä. Olin kasvimaalla kykkiessäni keksinyt osallistua haasteeseen suklaisilla pikkuleivillä. Ja mennä viikolla olin juurikin nähnyt jossain ihan tavallisessa kaupassa reilun kaupan suklaata. No, kipin kapin kauppaan. Matkalla kauppaa päätin, että teen samalla iskulla pizzaa. Shoppaan haahuillen ympäri kauppa, eihän tässä nyt mitään listaa ole, mahdollisimman nopeasti kuitenkin. Kellohan on jo vaikka mitä ja huomenna työmaa kutsuu. Mutta mitä, eihän täällä valtsussa ole reilun kaupan suklaata, mitä? Eikä rusinoita! No mitähän reilua löytyisi… Kahvia, teetä, kaakaota ja haa, sokeria. Pikakelaus: sokeri reilua, suklaa epäreilua Fazeria, ehkä tästä siltikin syntyy jotain. Kotona luen reseptiä uusiksi. O-ou: pähkinät pitäisi korvata jollain, aiheuttavat minulle allergiaa. No, kaapista löytyy onneksi kaurahiutaleita ja vähän Omar-karkkeja. Laitetaan siis niitä sijalle fifty-fifty. Omarit olivat aika veikeitä keksuissa! ;)

No, syntyihän se taikina siinä klo 22 korvilla, pizzanleipomisen jälkimainingeissa. Jostain syystä koko taikinaprosessi oli äärimmäisen sottaava, jauhot vain pölisivät ja huimaksi loppukliimaksiksi rakas kaasu-uunimme Aatu poltti pohjasta noin puolet tuotoksesta, mikä ihana tuoksu!

Tässä resepti, niin kuin sen olisi pitänyt mennä… Alkuperäisin ohje on eräästä Valion keittokirjasta nimeltään Lämpimäisiä.

Amerikkalaiset suklaaleivät
(noin 50 kpl, aika pikkuisia siis)

125g voita
2 dl reilua ruokosokeria
1 muna
100g rouhittuja reiluja pähkinöitä
170 g reilua suklaata (tummaa ja vaaleaa sekaisin)
1tl vaniljasokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1/4tl suolaa
1/2tl soodaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna. Yhdistä loput aineet keskenään ja sekoita ne taikinaan. Nostele pieniä kokkareita pellille, muista jättää leviämistilaa. Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia,
Huomioita: Eivät ihan valtavasti levinneet. Kannattaa tehdä taikinasta tosiaan kökköjä, ei liiskata ihan lituskaisiksi niin lopputulos pysyy mehevämpänä.

Mitä siis jäi käteen? Muutama ihan kelvollinen suklaakeksu ja varmasti en seuraavaan haasteeseen lähde leipomaan yhtikäs mitään, en. Joku muu ruoanlaittomuoto on löydyttävä!