perjantaina, syyskuuta 06, 2013

Trendikombo: Mustikka ja kardemumma


Mustikanpoiminta ei ole oikein luonnistunut tänä vuonna omalla kohdallani.  Niinpä olen käynyt mustikassa lähinnä torilla ja Stockmannilla. Ja toimii se niinkin, ei kannata suotta stressata, jos ei perinteinen marjastaminen onnistu tai huvita.

Kardemumman ja mustikan yhdistelmää on tänä kesänä hehkuteltu ja löytyyhän yhdistelmä myös jätskihyllystä. 

Löysin reseptin ihan vain goolaamalla, Olivia-lehdestä. Ohjetta on nyt testattu niin jogurtilla kuin rahka-maitoyhdistelmällä sekä myös gluteenittomana ja tavallisilla jauhoilla. Toimii kaikilla systeemeillä. Kerrankin gluteeniton leivonnainen oli myös mehevä, tosinlevättyään ensin yön yli jääkaapissa.

Kardemumma on oma lisäykseni. Toinen mustikan suosikkikamu on muuten sitruuna. Kannattaa kokeilla vaikkasitruuunalla maustettua mustikkahilloa tai tätä mustikka-rahkakakkua.

 KARDEMUMMAINEN MUSTIKKAPIIRAS
puolikas pellillinen

Pohja:
3 munaa
2 ½ dl sokeria
150 g voita sulatettuna
2 dl maustamatonta jogurttia, piimää tai maitoa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria tai 1 tl vaniljaa
2 tl kardemummaa

Päälle:
5 dl mustikoita
2 tl perunajauhoja

Muruseos:
50 g voita
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sekoita munat ja sokeri. Lisää jäähtyny,t sulatettu voi ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jauhoseos taikinan joukkoon nopeasti puuhaarukalla sekoittaen.

Kaada taikina uunipellille ja levitä tasaiseksi.

Sekoita perunajauhot ja mustikat ja levitä pohjataikinan päälle.

Mittaa muruseoksen ainekset kulhoon ja nypi ne sormin murumaiseksi. Ripottele muruja mustikoiden pinnalle.

Paista 175 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Anna jäähtyä ennen leikkaamista. Nauti vaniljakastikkeetn tai jätskin kanssa.

Note to self: Mielen uunissa on isot pellit. Siksi tätä tuli meillä vain puolikas pellillinen. Taikinamassan paksuus vaikuttaa paistoaikaan, jos levität ohueksi, niin vähennä paistoaikaa, muuten piiraasta tulle kuiva.