perjantaina, marraskuuta 02, 2012

Reality bites - palanen arkea



Liemessä-Jenni haastoi ruokabloggaajia paljastamaan arkeaan.

Blogiarki ei meillä juurikaan taida erota juhlasta. En nimittäin vielä(kään) osaa stailata ja kuvaamisessakin riittää opettelemista. Ja useimmiten nälkä on kovempi kuin kuvauksellinen kunnianhimo.

Kun tavoitteena kerran on mahdolllisimman realistinen meininki, niin nyt kuvat on napsittu iPadillä, koska puhelimeni kamera on surkeista surkein. Kuvia ei ole käsitelty mitenkään, vaikka olisinkin niin kovasti halunnut rajata, edes pikkuisen.

Arjen resepti, näin se meillä menee:

Lokakuun viimeinen lauantai vuonna 2012


Herään aamusella kahdeksan maissa Ja koska olen todella huono heräämään, torkutan vielä puolisen tuntia. Saan vihdoin itseni kiskaistua sängystä ylös, raahaudun suihkuun, restautroin naamani ja haahuilen alakertaan aamiaiselle. Miespuolinen vain kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan.

Keittiössä jauhan kahvipavut muutamaan kupilliseen kahvia. Valmistan kahvin pressopannussa, laitan pussipuuron hautumaan (Mitämitä, eikö kunnon bloggaaja keitä oikeaa puuroa?). Selailen nettiä kahvin juonnin lomassa, popsin puuroa ja marjoja. Pakkaan mukaan eväät, viime viikon jämiä, mm. juurespyrettä, poroa ja muuta, joista ei nyt enää ole oikein mitään kerrottavaa.



Kävelen kirpeässä syysamussa bussipysäkille. Nurmikot kimaltelevat aamuauringossa huurteesta ja hengitys höyryää. Maailma näyttää kauniilta.

Bussi tulee myöhässä, kuten aina. Ja on vielä tupaten täynnä kanssamatkustajiakin. Luen matkalla Suomen Kuvalehteä (keski-ikäisyyden varma merkki) ja hymyilen lehdestä löytyvälle avokadospagetin reseptillä. Mikä hitti, it's everywhere! :)

Ostan Kampin keskuksen Leipäkeisarista kahvin ja kipaisen juoksujalkaa työpaikalle. Himoitsen suklaacroissanttia, mutta ylitän itseni ja croissu jää vitriiniin.

Töissä tapahtuu ei niin mitään. Hiippailen lounaalle yhden kieppeillä. Lämmitän viikon jämät mikrossa. Jälkkäriksi vetäisen Fazer-Amican takuulla pohjaan palaneet sumpit. Kummasti siihenkin litkuun alkaa tottumaan.


Ehdin ostaa vielä pipolankaa ja portviiniä ennen lounastunnin loppua. Pitää muistaa kiikuttaa tumman luumun väriset alpakkalangat siskon "pipotehtaalle". Oma käsityöpeukalo on somasti keskellä kämmentä.


Työpäivän jälkeen käväisen Stockan Herkussa. Ruuhka ja nälkä ovat kehno yhdistelmä. Kauppa on menossa kohta kiinni, kauhon ostokärryyn nälissäni kaikenlaista. Valmiit salaatit näyttävät melko kämäisiltä, päädyn puolivalmiiseen eli valmis salaattisekoitus, kirsikkatomaatteja, avokado, kurkkua ja leikkelettä. Alkosta mukaan pieni pullollinen portviiniä, tuttu ja turvallinen Kopke.



Köröttelen bussilla kotiin, tällä matkalla viihdytän itseäni tuoreimmalla Viinistä Viiniin-kirjalla. Kotona salaatit ja vihannekset pusseista pesulle ja paloiksi. Mukaan vielä kylmäsavustettua herefordia, paahdettuja pinjansiemeniä ja kapriksia. Nopea vinaigretti etikasta, öljystä ja pippurista. Tadaa, lauantai-illallinen on valmis. Nautin omasta laatuajasta salaatin ja valkkarilasillisen seurassa ja katselen viikolla tallennettuja Australian Master Chef-jaksoja. Miespuolinen on jossain kavereidensa kanssa Helsingin ulkoruokinnassa.





Kruunaan lauantai-iltani vielä tilkalla portviiniä ja muutamalla palasella tummaa suklaata. Olisin kyllä varmaan syönyt sen koko Lindtin suklaalevyn, mutta: Jouduin jakamaan suklaani kahden karkki tai kepponen-olion kanssa. Häkellyttävää törmätä sellaisiin kotiovellaan... Palmusunnuntain trullit nyt vielä ymmärrään ja osaan varata namuja, mutta nämä Ameriikan hapatuksen, hohhoijaa.

Miespuolinenkin ehtii kotiin, ennen kuin tajuan raahautua sohvalta yläkertaan ja unten maille. Sellainen se oli, tämän bloggarin lokakuinen lauantai.