maanantaina, lokakuuta 08, 2012

Puolukkakukko


Puolukkateema jatkuu! Tänä syksynä olen fiksautunut puolaimiin, viime syksynä taisin tehdä useamman omppujutun.

Käväisimme kesäparatiisissa pikaisesti hiukan sienestämässä, laittelemassa puutarhaa jo vähän talviteloille, tähyilemässä hanhia ja nauttimassa syksyn tuoksuista ja tunnelmasta.

Makehammasta kolotti, mutta en halunnut lähteä tekemään puolukkapiirasta. Lehtien pläräämisen jälkeen päädyin ET-lehden (!) innoittamana kukkoon, en tosin siihen perinteiseen mustikkaversioon vaan syystunnelmaiseen puolukkakukkoon. En ihan taida olla ET-lehden kohderyhmää, mutta usein sieltä löytyy ihan kivoja reseptejä.

Rapeaa ruista, happamia puolukoita ja siirapin mausteista makeutta. Herkku!
 
PUOLUKKAKUKKO
4:lle

80 g voita
0,5 dl sokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
1,25 dl ruisjauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

0,5 l puolukoita (pakaste)
2 tl perunajauhoja
reilusti ruokosokerisiirappia (n. 1 dl) tai tummaa sokeria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen ja voi ota voi pehmenemään huoneenlämpöön.

Sekoitan voi ja sokeri. Sekoita toisessa astiassa keskenään jauhot ja leivinjauhe sekä vaniljasokeri. Lisää jauhoseos voi-sokeriseokseen ja sekoita tasaiseksi.

Laita pienen uunivuoan pohjalle 2/3 osaa taikinasta ja taputtele se kukon pohjaksi. Itse laitoin vuuan pohjalle leivinpaperin, jotta vältyin hillittömältä tiskaus-jynssäykseltä. Suosittelen.

Sekoita puolukat, perunajauhot ja sokeri. Jos käytät siirappi, sen voi lirutella marjojen päälle myöhemmin.

Laita marjaseos pohjan päälle. Liruttele päälle siirappia. Makuasia, kuinka paljon. Mutta puolukat ovat happamia. Meillä meni about 1 dl.

Levitä loppu taikina marjojen päälle. Päällisen ei tarvitse olla mikään tasainen kerros, vaan siinä saa olla aukkoja.

Paista kukko uunissa noin 30-45 minuuttia. Tarkkaile tilannetta, jottei kukko pääse palamaan.

Tarjoa lämpimänä tai haaleana kylmän vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Mama, miten ihmeessä sä et löytänyt näitä? :)