maanantaina, syyskuuta 17, 2012

Kanelintuoksuinen lihapata Stifado


 Pieniä sieviä tattilaisia löytyi metsän kätköistä.

Viikonloppu oli ihanan aurinkoinen, lämmin syysviikonloppu. Ei huvittanut seistä lieden ääressä keittämässä ja paistamassa. Kätevä ratkaisu ruokahuolloksi olikin siis lihapata, joka valmistui melkein kuin itsekseen. Sillä aikaa meillä oli aikaa touhuta puutarhassa ja hiipiä metsässä tatti- ja hanhijahdissa. Ja myönnän käyneeni puutarhakaupassakin. Pitäähän sitä ihmisen hyödyntää syksyn istutusmahdollisuudet ja loistavat perenna-alennukset! Sipulikukat jäivät vielä odottelemaan...

Pataruuan versioksi valikoitui tällä kertaa hurmaavan kanelintuoksuinen Stifado, josta Kotiharmi ehti jo tuossa niin houkuttelevasti postata. Reseptikiitos siis Kotiharmille ja anopilleen. :)

Tämä pataruoka sopii syksyyn kuin nenä päähän. Jälkkäriksi tietenkin kauramurulla päällystetty omenapaistos ja vaniljajätski. Täydellistä.

STIFADO - KREIKKALAINEN LIHAPATA

neljälle

n. 600 g naudanpaistia (ulko,- kulma- tai paahtopaistia)
öljyä
10 salottisipulia tai pientä keltasipulia
5 isoa valkosipulinkynttä
1 rkl oreganoa tai muutama oksa tuoretta
1 kanelitanko
2 laakerinlehteä
1 rkl vasikanfondia tai muutama oksa lipstikkaa
1 dl vettä
400 g tomaattimurskaa tai tuoreita tomaatteja
n. 1 dl punaviiniä
2 rkl hunajaa
pari timjaminoksaa
suolaa
sherryvinietikkaa

Leikkaa paisti reiluiksi suupaloiksi ja laita ne laakeaan uunivuokaan. Kaada päälle vähän öljyä ja sekoita. Työnnä vuoka uuniin 250 asteeseen ja paista 15 minuuttia (lihapalat saavat vähän väriä).

Kuori sipulit ja puolita ne. Kuori valkosipulinkynnet ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Ota lihat uunista, laske uunin  lämpö170 asteeseen, ja lisää vuokaan sipulin puolikkaat, valkosipuliviipaleet, kanelitanko, laakerinlehdet, fondi, vesi, tomaattimurska, punaviini, timjaminoksat ja hunaja, sekä vähän suolaa. Sekoita ja laita vuoka uuniin. Muhittele stifadoa 170-asteisessa uunissa kolmisen tuntia tai kunnes lihat ovat pehmeitä ja mureita. Maista kastiketta puolivälissä paistoa ja säädä suola kohdalleen.




Minä tein padan hellalla, koska uuni oilisi lämmittänyt tuvan ihan mahdottoman kuumaksi. Toimi hyvin liedelläkin, ensin paistettiin lihat padassa ja sitten alettiin lisätä muita tuotteita pataan. Fondin korvasin toasiaankin lipstikan oksilla ja tomaattimurskan tuoreilla tomaateilla, koska niitä on tällä hetkellä niin valtavasti. Säädin makua hieman sherryviinietikalla lopuksi, mikä ei tokikaan ole pakollista.
Tupu, Hupu & Lupu odottelivat pellolla kavereita. 
Näkyihän niitä, mutta huti meni kuulemma. Ehkä ensi kerralla sitten...