perjantaina, joulukuuta 09, 2011

Jäähyväiset pohjaanpalamiselle!


Kun muutimme tähän nykyiseen asuntoomme, jouduimme luopumaan ihanasta kaasuhellasta ja ei- niin- ihanasta kaasu-uunista. Tilalle tuli noin 10 vuotta vanha keittiö, jota emme sitten vielä raatsineet alkaa laittamaan uusiksi.

Huomasimme kuitenkin aika nopeasti, että keraamisen hellan parhaat päivät olivat jo ohi. Jostain syystä ns. pikalevyt toimivat systeemillä pois tai päällä. Kun levy oli päälle, se oli täysillä ja kaksi normaalia levyä olivat melkoisia nuhapumppuja, veden keittäminenkin oli todella hidasta. Yhden kalliin paistinpannun mentyä piloille yliärtsyjen pikalevyjen takia, sekä ärsytyskynnyksen noustua tarpeeksi korkealle aloimme olla kypsiä sijoittamaan uuteen lieteen. Ja koska liesi ja hella olivat saman kytkimen takan, oli pakko uusia molemmat.

Minulle on ihan samantekevää, millainen jääkaappi tai pakastimen meillä on, kunhan ne ovat tarpeeksi suuria, eivät pidä kovaa meteliä eivätkä ole ihan susirumia. Mutta lieden ja uunin suhteen olen hieman vaativampi ja valmis sijoittamaan. Ne ovat nimittäin käytössä joka päivä.

Näihin sitten päädyimme:

Liesi: Miele induktiokeittotaso KM6316

Kaikkein mieluiten olisin halunnut lieteni ihan perinteisillä "hantaakivääntimillä", mutta niitäpä ei ole enää kovin paljoa tarjolla. Lisäksi kivitaso asetti omia vaateitaan lieden suhteen. Niinpä jouduin taipumaan hipaisukytkimiin, joiden kanssa olen oppinut tulemaan yllättävän hyvin toimeen.

Parasta induktiossa on sen tehokkuus ja reagointinopeus. Kun levyn tehoa laskee niin se myös todella laskee, heti. Boosteritoiminnon avulla alkukiehautus sujuu käsittämättömän nopeasti. On ihan mahtavaa, kun levyissä on ihan oikeasti toimiva 9 asteinen tehoskaala. Munakkaan paistaminen ei ole enää mikään hermojaraastava jännitysnäytelmä.

Uuni: Miele kalusteuuni 5241BP

Parasta tässä on helpot säädöt, huomattavasti edellistä uunia hiljainsempi ääni,ajastusmahdollisuudet, kiertoilmatoiminnolla voi uuniin lykätä jopa 3 peltiä samaan aikaan sekä sokerina pohjalla pyrolyysitoiminto.
Kosteuspaistotoimintoja en ole vielä ehtinyt testaamaan.

Molemmissa laitteissa on huimasti toimintoja, joihin kaikkiin en ole vielä ihan täysin perehtynyt. Käyttöohjeet keikkuvatkin jatkuvasti tuossa keittiön apupöydällä. Mutta tähän mennessä, vajaan kuukauden yhteiselon jälkeen olen todella tyyyväinen! Näin jälkeenpäin voisi oikeastaan vaan ihmetellä. että miksi ihmeessä sinnittelimme niillä vanhoilla raaskuilla niinkin pitkään?

P.S. Vain muutama vanhahko kattila meni vaihtoon induktiopäivityksen takia. Ei harmita, todellakaan!