sunnuntaina, elokuuta 21, 2011

Lounaalla Mustion linnassa



Lähimatkailu on ihan parasta. Mustion linnaan, myöhäiselle lauantailounaalle eksyimme vähän kuin puoliksi vahingossa. Ja hyvä niin, oli mainiota. Kuvat puhukoot puolestaan, tunnelma ja ruoka Linnankrouvin terassilla olivat mieleenpainuvat. Lounaan jälkeen oli mukava kävellä hetki linnan viehättävässä puistossa. Lähiruokaan panostavan ravintolan lisäksi Mustion linnassa on myös hotelli.


Linnankrouvin kaunis kyltti.


Terassilta oli viehko näkymä läheiselle joelle.


Alkuun tartar luomulampaan lihasta.
Laadukasta ja maukasta. Hauska idea kieritellä pienet pihvit ruohosipulisilpussa.




Miespuolinen nautti alkuun kylmää porkkanakeittoa. Upea väri!



Pääruokana nautimme, ehkä vähän tylsästikin, grillatut naudan ulkofilepihvit.
Lisäkkeenä olleet itse tehdyt ranut olivat annoksen parasta antia.
Liha oli ihan inasen sitkeää, mutta hiiligrillin maku tuntui loistavasti.



Mustion linnan päärakennus toimii museona, johon pääsee tutustumaan
vain opastetulla kierroksella. Kannattaa tarkistaa ajat etukäteen.