perjantaina, huhtikuuta 08, 2011

Ruukkupuutarhuri testaa



Kevättä odotellessa ostin muutaman ruukkuyrtin mieltä ja ruuanlaittoa piristämään. Yleensä olen todella huono pitämään noita ruukkuviheriöitä hengissä. Unohdan kastella tai kastelen niitä liikaa. Olen kokeillut kaikenlaisia virityksiä, mutta tulokset ovat olleet kehnoja. Yrttiläiset ovat yleensä näivettyneet, ennen kuin olen ehtinyt käyttää ne loppuun.

Rahapussi ei oikein suonut hankkia ZenGrowta, enkä sille ihan heti keksisi tilaakaan tässä huuhollissa. Sen sijaan löysin nämä pienet Rosti-Mepalin yrttiruukut Stockalta. Olisin halunnut vähän isoimman kokoluokan potit, mutta valikoimassa oli vaan tuota keskikokoa. Värivaihtoehtoja oli kaksi, vaalea vihreä ja valkoinen. Jos muita värejä halajaa niin taitaa nettishoppailulla onnistunee.

Idea on siis se, että ruukun alaosa on irtonainen, sinne laitetaan vettä. Vesiosasta menee pieni langan pätkä, joka tökätään pienellä muovitikulla kiinni ruukun pohjaan. Vettä nousee siis sitä lankaa pitkin ruukun pohjaan. Katsotaan kuinka näiden kanssa käy...