torstaina, joulukuuta 30, 2010

Kriikuna-marenkitartaletit


Aaton jälkkäripöydän kuningatarosa taisi mennä näille suussasulaville leivoksille. Hieman työläitä, mutta ehdottomasti kaiken vaivan (myös ne palovammat käsissä...) väärti. Varsinkin kun joku muu kuin minä teki ne. :) Mun käsissähän tämä prosessi olisi lähtenyt välittömästi kohti Römpsöötä.

Alkuperäinen resepti on uusimmasta Glorian Ruoka & Viinistä, mistäpä muualtakaan. Meillä tosin tehtiin pieniä virityksiä: ohje toteutettiin kokonaan maidottomana eli kreemissä oli kauramaitoa- ja kermaa. Päällismarenki vaihdettiin italialaiseen. Kirsikkahillo korvattiin oman puutarhan kriikunahillolla. Nämä muunnokset toimivat mainiosti!

Kreemiä muuten jäi aikalailla yli, en tiedä miksi. Mutta tuunasin siitä piparimurun, kriikunahillon ja kermavaahdon kanssa jäädykkeen eli ei ongelmaa.

Täytetyt tartaletit eivät muuten säily jääkaapissa ihan priimana, pohjat tuppaavat vettymään. Eli jos haluaa ennakoida niin pohjat ja kreemin voi tehdä etukäteen, mutta marenki ja kasaaminen kannattaa jättää sinne tarjoamishetkille.

Kriikuna-marenkitartaletit

Tartalettipohjat:
200 g kylmää voita tai margariinia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl tomusokeria
2 kananmunankeltuaista

Karvasmantelikreemi:
5 dl täysmaitoa
1 dl maissitärkkelysjauhoa
2 rkl sokeria
3/4 dl mantelilikööriä (esim. Amaretto)
(Meillä korvattiin manteliaromilla)
2 kananmunankeltuaista
25 g voita

Marenki:
2 1/2 dl erikoishienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kananmunanvalkuaista
ripaus suolaa

Tai italialainen marenki tähän tapaan:
5 kpl valkuaisia
250 g sokeria
0,6 dl vettä

Lisäksi:
500 g kuivattuja herneitä
2 dl kirsikkahilloketta (esim. Bonne Maman) tai hapanta kirsikkahilloa (esim. Clearspring Sour Cherry). Meillä käytettiin itsetehtyä, kiitos vaan M-serkulle, kriikunahilloa, joka oli maustettu hipauksella kanelia. Herkkua!

Valmista tartelettipohjat: Nypi kuutioitu voi, vehnäjauhot ja tomusokeri kulhossa murumaiseksi seokseksi. Erottele keltuaiset valkuaisista; säästä valkuaiset marenkia varten. Sekoita keltuaiset taikinaan veitsellä viillellen, ettei taikinan lämpötila nouse.

Jaa taikina muffinipellin koloihin (Ø noin 7 cm). Painele taikina tasaiseksi vuokien pohjalle ja reunoille. Siivilöi tarvittaessa taikinan pinnalle hieman vehnäjauhoja. Pane muffinipelti pakastimeen noin 30 minuutiksi.

Valmista karvasmantelikreemi: Mittaa maito, maissitärkkelys, sokeri (ja likööri) pinnoitettuun kattilaan. Erottele keltuaiset, säästä valkuaiset marenkiin. Sekoita keltuaiset maidon joukkoon. Kiehauta seos koko ajan sekoittaen ja anna sen poreilla miedolla lämmöllä 3 minuuttia. Mausta valmis kreemi manteliaromilla, jos et käyttänyt likööriä.

Nosta kattila liedeltä ja sekoita voi joukkoon. Kaada kreemi toiseen kulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Pane kreemi pursotinpussiin ilman tyllaa. Säilytä kreemi tarvittaessa jääkaapissa.

Ota muffinipelti pakastimesta. Vuoraa tarteletit leivinpaperipaloilla (noin 15 x 15 cm). Täytä kolot kuivatuilla herneillä, jotka pitävät tarteletit muodossaan paiston aikana.

Paista tarteletteja 200-asteisen uunin keskitasossa 12 minuuttia. Ota pelti uunista ja nosta leivinpaperit ja herneet pois. Jatka paistamista vielä noin 7 minuuttia, kunnes tarteletit ovat kullanruskeita. Jäähdytä tarteletit vuoissaan huoneenlämpöisiksi. Tämä muuten onnistuu ilman noita herneitäkin, mutta toki nätimpi tulee, jos on ne herneetkin messissä.

Valmista marenkitaikina: Mittaa sokerit, valkuaiset ja suola suureen kulhoon tai yleiskoneeseen. Vatkaa seos kovaksi vaahdoksi, 10–15 minuuttia. TAI

Tee italialainen marenki näin:
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi yleiskoneessa vispilällä. Mittaa sokeri ja vesi kattilaan ja kiehauta 118-120ºC asteeseen. (Lämpötilasta oli vähän ristiriitaisia ohjeita netissä...) Lisää kuuma sokeriliemi valkuaisvaahtoon hitaasti siten, että se valuu kulhoa pitkin massaan ohuena nauhana. Pyöritä massaa hitaasti, kunnes se on jäähtynyt.

Huom. Tätä marenkia voi käytettää jälkiruoissa kuten kohokkaissa ja parfaissa jne.

Pane marenkitaikina suuriaukkoisella tähtityllalla varustettuun pursotinpussiin. Pane tarvittaessa marenkitaikina jääkaappiin odottamaan.

Kokoa tarteletit: Irrota tarteletit muffinipellistä työpöydälle. Pursota mantelikreemiä renkaaksi tarteletteihin reunan korkeudelle saakka. Pane noin ruokalusikallinen kirsikkahilloketta kreemirenkaan koloon. Pursota marenki pieniksi ruusukkeiksi tai spiraalin muotoon tartelettien pinnalle.

Paahda marenki joko kaasupolttimella tai uunissa grilliteholla.

Ja hei, ennen kuin joku kielipoliisi ehtii iskeä niin mikä ero on tartaletilla ja tarteletilla? Minä kun olen tottunut tuohon tartalettiin ja lehdessä näköjään puhutaan tarteletista. Anyone?