sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Kevään ensimmäinen raparperipiiras


Aurinkoiselta kasvimaasessiolta tarttui matkaan muutama komea raparperin varsi. Miespuolien taikoi niistä mehevän piiraan, minä toimin vain ohjeen etsijänä. Tällä kertaa se löytyi parivaljakko Vahtera-Nurmen kirjasta Yksinkertaiset yhdessä.

Pikkuhiljaa muuten Miepuolisesta on alkanut kehkeytyä meidän pienperheemme leipuri. Hyvä niin, minä saan yleensä leipomistouhuissa aikaan vain jauhosotkua ja likilaskuisia tekeleitä. Tosin tälläkin kertaa rakas uunimme Aatumme yllätti meidät, jälleen kerran. Se oli kehittänyt lämpötilan paistamisen aikana turhan ylös, tuloksena lievästi palaneet piiraan reunat. Mutta eipä se haittaa!

Antin raparperipiiras

Pohja:
150 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
2-3 raparperin vartta

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita joukkoon muna ja vehnäjauho-leivinjauheseos. Painele taikina hyvin voideltuun irtopohjavuokaan(halkaisija noin 20 cm) tai piirasvuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada taikinapohjan päälle. Lisää kuoritut ja pieneksi paloitellut raparperit täytteen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min. Tarjoile hieman haaleana vaniljajäätelön kera.