maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Hurmaava mansikkakakku


Aloitetaan juhannusraportointi vähän takaperoisesti eli aattolillan jälkruuasta. Vaikka en mikään jälkkärisankaritar olekaan niin juhannusillallisen halusin päättää ihanaan makeaan palaan. Helppo ja näyttävä ratkaisu löytyi Ruokalasta, mistäpä muualtakaan. Teresan mansikkakakku sai ihka uutta twistiä appelsiinista ja kermatöräykset raikastuivat tuorejuustolla. Pohjaan tuli reilunlaisesti voita, mistään terveysleivonnaisesta ei siis ole kyse. Mutta jos kerran kesässä syö mansikkakakkua niin silloin ei todellakaan kannata laskea. Muutenkin suosin makeassa leivonnassa ihan kunnon voita, mitä sitä muuten edes leipomaan. Se maku, ennen kaikkea! Ja sen verran harvoin leivon, että terveystätien on ihan turha hermostua.


Kakku toteutettin melkoisen orjallisesti ohjeen mukaan. Oma kakkuvuokani oli hiukan turhan pieni, eli täytettä tuntui olevan sen tähden aika reilusti. Tuorejuuston ostin maustamattomana ja fiksasin itse vaniljatangon ja sokerin kanssa. Jos haluaa täyttää kakun edellisenä päivänä, jotta se hieman maustuu, ei kannata laittaa päällimmäisiä mansikoita vielä mukaan, ulkonäkö kärsii. Päällikerroksen mansikat, orvokit ja mintut kannattaa laittaa vasta juuri ennen tarjoilua niin kakku on viimeisen päälle freesin näköinen. Pohjan voi huoletta leipoa ainakin päivää tai muutamaa ennen tarjoamista.


Kakun kokoamisesta ja visuaalisesta eleganssista vastasivat ystävykset M&A. Kiitos kauniista esillelaitosta heille!

Mansikkakakku
8 annosta

Ainekset:
taikina:

150 g pehmeää voita
1,75 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin raastettu kuori
puolikkaan appelsiinin mehu
2 kananmunaa

täyte:
2 l mansikoita
4 dl kuohukermaa
100 g vaniljalla maustettua tuorejuustoa
puolikkaan appelsiinin mehu
0,5-1 dl sokeria

Valmistusohje:
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää kuivat aineet ja appelsiinin mehu ja kuori. Sekoita. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 180 asteessa n. 25-30 min kunnes kakun pinta on kimmoisa. Anna jäähtyä ja leikkaa kakku kahteen osaan.Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita se juuston joukkoon. Mausta sokerilla ja appelsiinimehulla. Viipaloi mansikat (ja sekoita puolet puoleen kerma-juustoseokseen). Levitä seos ja mansikat kakkupohjalle ja nosta päälle kakun toinen puoli. Levitä loppu kerma-juustoseos kakun päälle ja halutessasi reunoilla. Koristelle mansikoilla, orvokeilla sekä tuoreella mintulla.