keskiviikkona, toukokuuta 02, 2007

Vaisuhko Walpuri


Vappuaatto meni lähinnä päänsärkyisissä merkeissä, vaiva ei johtunut liiasta kuohujuoman nautiskelusta vaan kireistä niskoista. Synttärikemuissa käytiin kuitenkin, vaikka itse synttärityttökin poti armotonta vatsavaivaa. Emme siis todella olleet kulmakunnan kovimpia bilekissoja- ja tai kolleja. Tarjolla oli maanmainiota kasviscurrya ja luomu-täysjyvä jasmiiniriisiä. Erinomaista vaihtelua Portugalilaiseväisiin… Synttärikakun virkaa toimitta mitä muhkein cheesecake. Juhlajuomakin oli erinomaista: Anna di Codorniu-kuohuviini nosti tunnelmaa kovasti, vaikka ei nyt ehkä ruokiin ollutkaan ”täsmäviini”. Mutta siitä viis, tällä kertaa!

Päänsäryn turruttamana sain otettua juuri ja juuri kuvan kasviscurrysta… Ohje jäi pöytäkeskustelun varaan, ehkä ehtoisa emäntä sen joskus meille suo?

Vappupäivän piknik muuttui brunssiksi kotokulmilla. Kylmänkalsea kevätsää ei houkutellut Ullanlinnanmäelle. Päänsärky jatkui vapunpäivänkin kunniaksi, onneksi tarjoilupuoli hoidettiin nyyttäriperiaatteella. Nuutuneessa olotilassa valokuvaaminenkin unohtui aika tehokkaasti. Jalona tavoitteenani oli ollut tehdä Oliivian ohjeistamalla piiraspohjalla parsa-pekonipiirasta. Nuutumus voitti ja pakastimesta löytyi valmispiirakkapohja, jälleen kerran. Maukasta tuli siitä huolimatta, pekoni tosin ehkä hieman peitti parsan hentoa makua, määrää kannattaa säätää. Mukaan täytteeseen meni myös purjosipulia ja mozzarellaraastetta. Upposi vappukansaan oivasti, tosin omasta mielestä vaatii ehkä pientä säätöä vielä… Muukin tarjoilu oli oikein onnistunutta, kiitos siis myös Oravanmarjalle emännöinnistä!

Tänään ei sitten enää olekaan ollut päänsärkyä, mutta tänään olikin jo työpäivä! ;)