tiistaina, lokakuuta 02, 2007

Pastaa, salviaa, valkosipulia ja pinaattia


Jääkaapissa lymyilevä pinaattipussi (viimeiset omalta kasvimaalta) ja parvekkeella edelleen rehottava salvia antoivat inspiraation tähän nopeaan pastaan. Lopullisen muotonsa se sai Köyhien Ritareiden sivuilta, Alénin Henrin resepteistä. Pisin aikahan tämän valmistamisessa meni pinaattien pesemiseen ja ruotimiseen. Ruokakuvaa ei tullut napatuksi eikä muuten ollut kovin kaunista ruokaa, kun pinaatti ehti kypsyä sekunnin liikaa. Täältä voi kurkata Köyhien ritareiden versiota, joka on ihan kaunis. Salvian maku oli yllättävän mieto, vaikka silppuamisvaiheessa se tuntui aika tymäkältä. Selkeän herkullinen makucombo.

Salvia-valkosipulispagetti


300 g spagettia
1 nippu salviaa
2 valkosipulinkynttä
1 pussi tuoretta pinaattia
½ dl raastettua parmesanjuustoa
1 rkl voita
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikasilppua

Leikkaa salvia ja valkosipuli hienoksi. Pese pinaatti hyvin ja ruodi se jos lehtiruoti on paksu. Kuullota valkosipulit, salvia ja pinaatti nokareessa voita. Keitä spagetti kypsäksi ja valuta se. Lisää pannulle muiden raaka-aineiden joukkoon ja sekoita. Mausta lopuksi suolalla, mustapippurilla ja parmesan-raasteella. Tarjoile heti.