torstaina, elokuuta 21, 2008

Saltimboccan seuralainen: Uunissa paahdettua paprikaa ja kesäkurpitsaa


Sunnuntain Saltimboccalle piti keksiä joku nopea ja yksinkertainen vihanneslisuke. Sattui niin somasti, että jääkappissa oleili paprikaa ja kesäkurpitsaa. Niitä kun kylvettelee oliiviöljyllä ja valkosipulilla sekä ropsauttaa mukaan vähän parmesaania, loputuloksen on pakko olla hyvää!

Uunissa paahdettua paprikaa ja kesäkurpitsaa

2 paprikaa
1 napakka kesäkurpitsa
(sipulia lohkoina)
1/2 solo valkosipuli
reilusti timajmin oksia
oliiviöljyä
valkoviiniä
suolaa ja pippuria myllystä
1 dl parmesanraastetta

Pese vihannekset, lohko paprika ja viipaloi kesäkurpitsa. Lohko halutessasi sipuli tai pari sekä silppua valkosipulia. Asettele vihannekset viehkosti öljyttyyn uunivuokaan. Nakkaa sekaan reilusti timjamia, rouhi pippuria ja suolaa vielä niskaan. Lorauta sekaan vielä oliiviöljyä. Paista vuokaa uunissa 200-225 asteessa yhteensä reilu 30 minuuttia (meillä paistoaika vähän venyi, 40 min vaan eipä haitannut) Jos tuntuu, että kasvikset kuivahtavat, lirauta vähän lisää öljyä paiston aikana ja toki mukaan voi kaataa hieman valkoviiniä myös. Lisää päälle juustoraaste noin 10 minuuttia ennen kuin otat ruuan pois uunista. Meillä tämä toimitti Saltimboccan lisäkkeen virkaa, sopi mainiosti. Paprikat muuttuvat mukavan makeiksi uunin huomassa!

Ja kun tämä väriin sopii niin ihan pakko esitellä tämä ihana keittiökapistus. Tai oikeastaan tämä on tarjoiluväline. En vaan voinut vastustaa. Retkellä mukana on teräskuorinen termari, mutta iltapäivän kahvihetken hoitaa ihana, punainen Stelton.