Kiva, kiitti ja hei!

Maailma ja erityisesti ruokablogien maailma oli melkomoisen erilainen silloin joskus 2007, kun tämä blogi näki päivänvalon. Aika monta postausta, tarkalleen ottaen 600 postauksen ja aika monen reseptin ja kuvan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että on aika luovuttaa. Poloinen blogini on ollut enemmän ja vähemmän heitteillä ja tuuliajolla viime aikoina. Ei ole reilua sille eikä lukijoille, kun bloggari ei vain ehdi, jaksa eikä repeä kaikkeen. Niinpä, pitkän ja vähän tuskaisenkin pohdinnan ja harkinnan jälkeen on aika heittää hyvästit. Matka on ollut makoisa ja mukava, kiitos siitä! Ehkä joku päivä vielä jatkan, jossain toisaalla.

Blogi jää ainakin vielä toistaiseksi tänne auki, reseptikirjaksi itselleni ja ehkä jokuselle muullekin. Kommentointi on kuitenkin suljettu.
 

Arvontalaulu

Kiitos kaikille edellistä postausta kommentoineille. Arvontalaulu on raikunut ja onnetar suosi Netteriinaa! Onnea! Laitan sinulle sähköpostia, jotta postipoika osaa kantaa kaffipaketit oikeaan osoitteeseen.

Ikuisen kahvinlipittelyn lisäksi keittiöstä on alkanut hiipiä mausteisia tuoksuja. Keitin eilen ensimmäiset glögin mausteliemet. Mitähän sitä tänä vuonna keksisi vai luottaisiko vain klassikoihin? Blossan vuosikertaglögi maistuu kuulemma Laventelilta, on vielä testaamatta. Maistuneekohan saippualta? Kokemuksia?

Hyvää alkanutta viikkoa, harmaasta säästä huolimatta!

Valkuaista tölkistä

Kaikkea tuntuu nykyisin saavan tölkistä tai pullosta, kuten nyt esimerkiksi kanamunan valkuaisia. Tartuin kaupassa Laitilan Proegg-uutuustötsään, varsinkin kun menossa on pienimuotoinen "makkarat edes nakeiksi-projekti" lähestyvän kesän ja puolimaratonin kunniaksi. En nimittäin millään viitsisi hinata ihan jokaista muhkuraani sitä reilun kahdenkympin lenkuraa. Aika hyvä motivaattori kaltaiselleni hedonistille.

Kananmunat ja erityisesti valkuaisethan ovat varsinaista bodarien evästä ja painonvartijan unelma, lähinnä pelkkää proteiinia, ei rasvaa eikä hiilareita. Ja munakas on mitä mainioin lounas kotitoimistoa pitävälle. Tempaisin pannuun siis munakkaan, mutta normaalin munasetti korvautui 1 dl valkuaista + 1 tavallinen kananmuna + 3 rkl vettä-seoksella. Väliin sitten paprikaa, tomaattia, basilikaa ja kinkkua. Ja totta kai muutama murunen oikein maukasta cheddaria, ettei nyt liian terveelliseksi mene.

Tuomio tuotteelle: Kätevä! Eipähän jää keltuaisia ajelehtimaan jääkaapin perukoille. Tosibodari laittaa tätä vaikka smoothieen. Tuote on pastöroitu eli salmonellavaaraa ei ole, niinkuin ei suomalaisissa kananmunissa muutenkaan. Avattu tölkki säilyy jääkaapissa 7 päivää. Enköhän siinä ajassa ehdi sen käyttämään, jossen muuhun niin vaikka marenkiin... :D

Snobi. Ai mää vai?

 

Tässä uusia kotiseutuja tutustellessa ja maistellessa on väkisinkin miettinyt omaa suhdettaan ruokaan, jälleen kerran. Erityisesti, että olenko kenties jonkinsortin ruokasnobi?

En suostu olemaan snobi. Mutta myönnän olevani laatutietoinen. Ja kyllä, asuin vajaa kymmenen edellistä vuotta pääkaupunkiseudulla, jossa on paljon ja monipuolista tarjontaa ruoka- ja ravintolaskenessä. (Kamala sana, tiedetään...) Rimaa ei toki laske myöskään oma koulutus ja työtausta, matkustelu ja kiinnostus aiheeseen. Jos minun pitää syödä, syön mieluummin hyvin tehtyä, maukasta ja terveellistä ruokaa kauniissa ympäristössä, hyvässä seurassa. Ainahan tätä ei voi toteuttaa, mutta pyrkimys on hyvä. Erityisesti tämä koskee ulkona syömistä, jolloin ruuasta tulee myös maksettua huomattavasti enemmän kuin kotioloissa.

Muutamia juttuja, joihin olen tässä viime aikoina törmännyt ja jotka ovat nostaneet verenpainettani ja laittaneet hieman pohtimaan asioita.

Pakastevihannesgate: En halua syödä pakastevihanneksia ravintolassa. En syö niitä kotonakaan kuin ihan äärimmäisessä hädässä ja väsymystilassa. Enkä mausta niitä grillimausteella. Sysisuomalaisen huoltsikan baarissa pystyn ne jotenkin nielemään, mutta en varsinaissuomalaisen pikkukaupungin teoriassa ihan ruokaravintolassa. Hinnoittelulla, saatavuudella tai hävikillä tätä on minulle turha yrittää selittää. Laiskuutta ja kunnianhimottomuutta, sanon minä. Mutta miksi ihmeessä niihin sitten vielä ravintoloissa törmää?

Kiinankaalisalaatti ja jäävuorisalaatti: Need to say more? Kiinankaali ei ole salaatti, vaikka meille syötettiinkin sitä ananaksen kera kilokaupalla koulussa 80-luvulla. Kuuman wokkipannun kautta kiepautettuna tai kimchissä, kyllä kiitos. Jäävuorisalaatti aka amerikansalaatti on kärsinyt inflaationsa lounas- ja henkilöstöravintoloiden salaattipöydissä. En enää vaan pysty tähän. Varsinkaan ravintolassa, jossa maksan à la carte-listan salaattiannoksesta 16,90 euroa. Tilannetta ei yhtään paranna teolliselta maistuva valmissalaattikastike tai muutama väsynyt appelsiinilohko lautasen reunalla hedelmiä markkeeraamassa.

Ja kerroinko mielipiteeni paikanpäällä henkilökunnalle? En, mutta en nyt kauheasti kiitellytkään. Mikä sitten lienee paras ja rakentavin viestintätapa tällaisten juttujen kohdalla? Äänestän jaloillani. Vai olenko ainoa, joka pahoittaa mielensä pakastevihanneksista ravintolassa?

 

Kaiken natinan jälkeen on pakko todeta, että onneksi kuitenkin suurin osa uusista ulkoruokintakokemuksista on ollut kivoja. Pävittelen niitä tännekin, kunhan henkinen verenpaineeni tasaantuu. ;)

Kuvan maisemat eivät liity pakastevihanneksiin, kiinankaaliin tai jenkkisalaattiin.

Hyvä meininki

Reilun kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen lienee ihan oikeutettua kysyä, että mikä boogie?

No, onneksi on hyvä boogie! Uusi vuosi ja uudet kujeet. Tällä kertaa se menee enempikin niin, että uusi vuosi ja uudet maisemat. Elämä on heittänyt hieman isompaa häränpyllyä, keittiö, kattilat ja viinikaappi ovat muuttaneet Varsinais-Suomeen.

Joulukuu oli muutto- ja matkailupainotteinen, ruokahuolto ulkoistettua ja muuten hyvin minimalisoitua. Joulunpyhät saatiin nauttia valmiissa pöydissä. Matkat suuntautuivat Tallinnaan ja Pariisiin. Aivan häkellyttäviä ravintolakokemuksia ei tällä kertaa osunut makuhermoihin, painopiste oli leppoisassa oleilussa ja aikatauluttomuudessa, ei ravintolasta toiseen juoksemisessa tai muiden ruokaelämysten metsästyksessä.

Tallinnasta mieleen jäi Neh, joka osoittautui pienehköksi pettymykseksi, F-Hoone puolestaan oli mukavan mutkaton ja maukas sekä erittäin edullinen. Pariisista mieleenpainuvin elämys oli Moulin Rouge, emme todellakaan syöneet, mutta kippistelimme samppanjaa historiallisessa miljöössä paljettien kimaltaessa ja höyhenien pölistessä. Ennakkoluuloni turisteille halvalla ja huonosti tehdystä ylihinnoitellusta tissienheilutusesityksestä osoittautui ihan vääräksi, onneksi! Pariisiin haluaa palata yhä uudelleen, varsinkin kun en saanut pöytää monien hehkuttamasta Pohjois-Afrikan herkkuja tarjoavasta Le 404:sta

 

Respetien pariin yritän palata pikimmiten. Lähdinkin jo mukaan somen Mutti-huumaan, rohmusin Muttia peräti 2 purkillista läheisestä S-marketista ja tein soosit, oikein appelsiinin kuorella maustaen. Ei hassumpaa, mutta hieman hassua on taas tämä hässäkkä aiheen ympärillä. :)

 

Tahtoo joulukalenterin, aikuisten joulukalenterin

 

Jossain vaiheessa suunnittelin joulukuulle samppanjaista adventtikalenteria. Joulukuun alusta jouluaattoon asti joka päivälle minipullo samppanjaa. Ah, mukava ajatus! No, Alkon valikoimasta ei löydy tarpeeksi montaa erilaista minupulloa, joten se siitä. Myös maksa ja lompakko saattavat ilahtua toteutumattomasta ideasta.

 

Päivänä muutamana seilasin taas vaarallisilla vesillä Stockan Herkun lähistöllä ja sieltä se pomppasi silmiini: Lakridsin adventtikalenteri! Pakko saada!

 

Jos laku ei innosta, niin tarjolla on myös Neuhausin, Lauensteinin, Lindtin sekä muutaman muun suklaakalentereita aikuiseen makuun. Valikoimaan kuuluu myös marspaanikalenteri, joka kuulemma oli jo hetkellisesti myyty loppuun.

 

Askartelija-paskartelija voi toteuttaa oman suklaakalenterin käväisemällä vaikka Chjokossa tai Petri's Chocolate Roomissa ja valitsemalla omat lempisuklaansa, jotka sitten askartelee kauniiseen kalenteriin. Tarjolla on kaikenlaisia puolivalmiita kalenteriratkaisuja askartelukaupoissa ja kauppojen joulukrääsäosastoilla. Ei hassumpi vaihtoehto sekään.

 

Lakridsin kalenteria saa Stockan lisäksi myös heidän verkkokaupastaan. Kuvat lainakamaa Lakrisin sivuilta.

 

 

 

 



Kake ja buljong

Stockan Herkku on kuulkaa vaarallinen paikka. Retkahdan siellä aina, nimittäin heräteostoksiin. Vaikka menisin ostamaan vain maitopurkkia, päädyn kassalle korin kanssa, jossa majailee sen maitopurkin lisäksi vaikka ja mitä. Viimeksi koriini hyppäsivät Renée Voltairen Furikake siemensekoitus sekä Lantbuljong Citrongräs & Chili. Ei auta, vaikka menisin kauppaan listan kanssa tai ilman koria, jotenkin ne mielenkiintoiset jutut vaan päätyvät kassahihnalle. Kivat pakkaukset eivät yhtään helpota tätä kiusausten välttämistä.

Furikake on siemensekoitus, jossa on mustia ja vaaleita seesaminsiemeniä, shisoa ja merilevää. Jotenkin tässä on kevyen suolainen maku, vaikka lisättyä suolaa ei olekaan. Maistoin sellaisenaan ja salaatin päälle ripoteltuna. Taisin jäädä koukkuun samoin tein.

Lantbuljong on vielä testaamatta. Mutta nämä kirpeät ja koleat syyskelit houkuttelevat kyllä kovasti jonkun itämaistyyppisen kanakeiton tekemiseen.

Renée Voltairen tuotteita voi ostaa ainakin Stockan Herkusta, Anton & Antoneista sekä ilmeisesti joistain luontaistuotekaupoista. Ja toki heillä on myös oma verkkokauppa, jossa on tyrkyssä koko sortimentti.

Kuvat lainattu Renée Voltairen verkkosivuilta.

 

Orvokin tuoksua

En työskentele ravintola- tai viinialalla, mutta koin pienen viineihin liittyvän ahaa-elämyksen keskellä tavallista työpäivää.

Ihmisen tuoksumuisti on jännä juttu. Ainakin itselleni tuoksut ja niihin liittyvät muistot ovat tärkeitä. Tuoksut vaikuttavat voimakkaasti myös fiiliksiin ja jaksan säännöllisesti ihastella vaikka sitä, kuinka ihanalta pannulla paistuvat voi ja sipuli tuoksuvatkaan. Tai kuinka huumavalta voi vieläkin tuoksua edelliskesän minttupuskan varret, kun niitä siivoaa kevään tullen pois uuden kasvuston tieltä. Ja miten hyvältä tuoksuu vastajauhettu kahvi?

Merlot ei taida tuoksua orvokille, vaan enemmänkin 

tummille marjoille, luumuille, kahville, suklaalle...

Tuoksuthan ovat niin olennainen osa elämänmenoa, että eihän niihin voi koko aikaa kiinnittää huomiota. Elämä menisi pelkäksi nuuskimiseksi. Myönnän kyllä itse olevani aikamoinen ”nuuskija”.

Eilissä päivänä törmäsin työpaikan käytävällä valtavaan kärrylliseen ovokkeja. Ja mikä huumaava tuoksu niistä lähtikään! Enää en pyörittele silmiäni tai kohauttele olkiani, jos joku ihastelee orvokin tuoksua Sangiovesessa tai Nebbiolossa (italialaisia rypälelajikkeita) vaan aion innolla etsiä tätä uutta oppimaani tuoksua. Kannattaa siis pyörähtää puutarhaliikkeen orvokkiosastolla ja työntää pää orvokkipuskaan. Aina voi oppia uuttaa, mitähän seuraavaksi?

Ja muuten, jos haikailet suloista orvokkia terassin tai parvekkeen kaunistuksesksi jo nyt, niin antaa palaa. Ne kuulemma kestävät jopa -5 asteen pakkasen.

Siellä ne käyvät, rypäleet nimittäin. Eivät ole Nebbioloa tai Sangiovesea vaan Pinot Noiria.

Kolmen Kaverin Jäätelö

Tietokonetumpeloin muutamat reseptit, muunmuassa munakoiso-tomaatti-savulammaspastan jonnekin bittitaivaaseen. Kuvia siis on, mutta ei reseptejä. Niinpä seuraakin siis jäderapo.

Kampin K-Marketin pakastealtaasta silmille pomppasi uusi jätskimerkki Kolmen Kaverin jäätelö. Puolimaratonin läheisyydestä huolimatta lankesin ansaan Onneksi paketti oli kuitenkin vain puolen litran kokoinen.

Kardemummafanina valikoin ostoskoriin mustikka-kardemummajäätelön, joka tempreoitui sopivasti kotimatkan ajan. Kotosalla kipot ja jätskikauha esiin ja makuraati pystyyn.

Tykkäsimmekö? No kyllä, mutta. Maku ja koostumus oli sangen täyteläinen, jälkimaku todella imelä. Jollain tavalla tämä muistutti mustikka-piparkakkupiirasta, jossa on vaniljajätskiä päällä. Ei hullumpaa, mutta silti less is more, voisi toimia paremmin osana jälkiruokaa. Seuraavalla kerralla kokeilen mansikka-vaniljaa tai vadelma-valkosuklaata. Koska pakkohan nämä on läpi maistella!

Kolmen Kaverin Jäätelö on muuten pieni helsinkiläinen jäätelötehdas, joka tekee jätskit käsityönä, tuoreista, lähellä tuotetuista raaka-aineista. Jäätelöihin ei vatkata mukaan ilmaa, ne tehdään samaan tapaan kuin kotona, kermasta, maidosta, munista ja sokerista. Ja matka jäätelötehtaalta ruokapöytään on ainakin täällä Helsingin seudulla melkoisen lyhyt. Tuoretta jäätelöä, tätä kannatetaan!

Kolmen Kaverin Jäätelöitä saa Kampin K-Marketin lisäksi myös näistä paikoista. Saisiko kesäksi vielä jonnekin kivan jätskikiskan?

Kuva lainattu Kolmen Kaverin verkkosivuilta. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan ostin jätskin ihan itse. :)

Onko joku muu jo maistellut näitä jätskejä?

Prinssillinen tee

En ole yltynyt hankkimaan 54 kiloa pastaa, mutta sitä vastoin ostin aika hillittömän hintaista teetä. Tunnustan, että maksoin mutisematta yli 12 euroa paketillisesta (20 pussia) pussiteetä.

Stockan herkusta tarttui matkaan Kusmin Prince Wladimiria, joka on kyllä pussiteen aatelia tai oikeastaan todellinen kuninkaallinen! Musliinikankaisessa pussissa on ihan oikeita teelehtiä, ei mitään purua. Paketissa annetaan ohjeet veden lämpötilasta ja haudutusajasta. Ja se maku, ei yhtään kitkerää tai karvasta! Kiinalainen musta tee on maustettu muun muassa bergamotilla, sitruunalla, greipillä ja mausteilla. Eilinen aamukahvikin vaihtui olosuhteiden pakosta teehen, mutta prinssillisen teekupillisen jälkeen ei maitokahvin missaaminen harmittanut yhtään.
 
Kusmi-teetä saa ainakin muutamaa laatua Helsingin Stockan Herkusta. Sitä voi toki ostaa myös Kusmin omasta verkkokaupasta, mutta rahtikustannukset ovat aika isot. Eli kimppatilauksia suositellaan, ellei sitten ota edellä mainitusta pastan tilaajasta esimerkkiä ja anna mopon karata käsistä ihan rauhassa. :) Paras vinkki on kuitenkin siskoltani, jonka myötä olen muuten Kusmin pauloihin päätynytkin. Hän on rahdannut Kusmia Tallinnan retkiltä. Sisko, shoppivinkkiä saisi laittaa tuonne kommenttilootan puolelle, kiitos!

Ai niin, ja se ensimmäinen Kusmi-suosikkini on Anastasia. Kashmir-Tchain kanssa olen vielä vähän tutustelulinjoilla.

Sijoita siis itseesi näillä pakkaskeleillä ja nauti kupillinen Kusmia. Tai ilahduta ystävää kauniilla teepakkauksella.

Joulun jälkiruokakimara

Joulupopsit. Tähän päätyivät epäonnistunut taateli-viskikakku... 

Pikkuväen ehdoton jouluherkkusuosikki.

Näin jouluähkyn jälkeen, kun kaikki ovat tammikussa aloittaneet sen kuuluisan uuden ja terveellisen elämän on mukava laittaa tänne muutama otos joulun jälkkäripöydän antimista.  Itselläni ei ollut näihin mitään osaa eikä arpaa, paitsi että nautin antimista täysin siemauksin. Kuvatkin ovat isäni käsialaa, kiitos ja kumarrus myös niistä.

Ai niin, suklaisen kirsikkakakun juomaparina toimi loistavasti Castello Banfin tuottama Rosa Regale Brachetto d'Acqui. Saatavilla Alkosta tilaustuotteena.

Kuvista puuttuvat ihanat cantuccinit, joiden resepti löytyykin jo täältä. Pitäisiköhän leipoa satsi näin loppiaisen kunniaksi? :)

 Schwarwaldin kakku. Versio 1, ei täydellinen vielä, mutta resepti tulossa. 

Miespuolisen käsialaa.

 Maidottomat fudget, maustettuna kuivatulla mustikalla karpalolla. 
Taustalla pipareilla koristetut, lakallamaustetut kookoskermahyytelöt. Imelyystaso hillitön.

Petrin suklaat. Nämä vaan ovat niin hyviä. Saatavilla on myös maidottomia versioita. 

Siitä isot propsit Petri's Chocolate Roomille!

Jouluaattoyön makkaratalkoot

Toiset paistavat jouluaattoyönä kinkkua, meillä tehtiin makkaraa. Siihen tarvittiinkin neljän hengen tehotiimi: yksi käytti konetta, toinen työnsi massaa tuuttiin, kolmas sääti suolen kanssa ja neljäs valokuvasi. Koira lähinnä kerjäsi ja rouva äiti kannusti. Tiimin työtä edesauttoi myös ystävällinen lähikauppias, joka tilasi ja toimitti suolet ja possun läskit. Pupu löytyi omasta metsästä. Lisäksi prosessiin sisältyi paljon huonoa huumoria ja pientä henkistä tuskaa, koska tässä oltiin melkein ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Resepti ei onnistunut ihan täydellisesti. Mietin vielä, laitanko sen tänne vai en. Ja jos joku haluaa vinkata, että miten sen ilman menemisen suoleen voi välttää, niin olen kovin kiitollinen. Siis makkarasuoleen, ei muihin.

 Kas näin, pupumakkaraa jouluksi 2012:

 Jauha lihat kahteen kertaan. Ensin sillä isolla laatalla ja sitten pienellä.

 

 Asenna lihamyllyyn makkaraasutiin. Sujuttele suoli suuttimeen. 

Siansuoli oli yllättävän kestävä tuote.

Ready to rock!

Kas näin se käy, tiimityötä. Tavaraa tuuttiin ja makkaraa suoleen!

Panostin todella kauniisiin kertishanskoihin.

Sieltä sitä tulee. Niin on nättiä!

 

Valmista! Nämä vielä kuumaan kylpyyn ja sitten pannun kautta lautaselle.

Reality bites - palanen arkea

Liemessä-Jenni haastoi ruokabloggaajia paljastamaan arkeaan.

Blogiarki ei meillä juurikaan taida erota juhlasta. En nimittäin vielä(kään) osaa stailata ja kuvaamisessakin riittää opettelemista. Ja useimmiten nälkä on kovempi kuin kuvauksellinen kunnianhimo.

Kun tavoitteena kerran on mahdolllisimman realistinen meininki, niin nyt kuvat on napsittu iPadillä, koska puhelimeni kamera on surkeista surkein. Kuvia ei ole käsitelty mitenkään, vaikka olisinkin niin kovasti halunnut rajata, edes pikkuisen.

Arjen resepti, näin se meillä menee:

Lokakuun viimeinen lauantai vuonna 2012

Herään aamusella kahdeksan maissa Ja koska olen todella huono heräämään, torkutan vielä puolisen tuntia. Saan vihdoin itseni kiskaistua sängystä ylös, raahaudun suihkuun, restautroin naamani ja haahuilen alakertaan aamiaiselle. Miespuolinen vain kääntää kylkeään ja jatkaa uniaan.

Keittiössä jauhan kahvipavut muutamaan kupilliseen kahvia. Valmistan kahvin pressopannussa, laitan pussipuuron hautumaan (Mitämitä, eikö kunnon bloggaaja keitä oikeaa puuroa?). Selailen nettiä kahvin juonnin lomassa, popsin puuroa ja marjoja. Pakkaan mukaan eväät, viime viikon jämiä, mm. juurespyrettä, poroa ja muuta, joista ei nyt enää ole oikein mitään kerrottavaa.

Kävelen kirpeässä syysamussa bussipysäkille. Nurmikot kimaltelevat aamuauringossa huurteesta ja hengitys höyryää. Maailma näyttää kauniilta.

Bussi tulee myöhässä, kuten aina. Ja on vielä tupaten täynnä kanssamatkustajiakin. Luen matkalla Suomen Kuvalehteä (keski-ikäisyyden varma merkki) ja hymyilen lehdestä löytyvälle avokadospagetin reseptillä. Mikä hitti, it's everywhere! :)

Ostan Kampin keskuksen Leipäkeisarista kahvin ja kipaisen juoksujalkaa työpaikalle. Himoitsen suklaacroissanttia, mutta ylitän itseni ja croissu jää vitriiniin.

Töissä tapahtuu ei niin mitään. Hiippailen lounaalle yhden kieppeillä. Lämmitän viikon jämät mikrossa. Jälkkäriksi vetäisen Fazer-Amican takuulla pohjaan palaneet sumpit. Kummasti siihenkin litkuun alkaa tottumaan.


Ehdin ostaa vielä pipolankaa ja portviiniä ennen lounastunnin loppua. Pitää muistaa kiikuttaa tumman luumun väriset alpakkalangat siskon "pipotehtaalle". Oma käsityöpeukalo on somasti keskellä kämmentä.


Työpäivän jälkeen käväisen Stockan Herkussa. Ruuhka ja nälkä ovat kehno yhdistelmä. Kauppa on menossa kohta kiinni, kauhon ostokärryyn nälissäni kaikenlaista. Valmiit salaatit näyttävät melko kämäisiltä, päädyn puolivalmiiseen eli valmis salaattisekoitus, kirsikkatomaatteja, avokado, kurkkua ja leikkelettä. Alkosta mukaan pieni pullollinen portviiniä, tuttu ja turvallinen Kopke.

Köröttelen bussilla kotiin, tällä matkalla viihdytän itseäni tuoreimmalla Viinistä Viiniin-kirjalla. Kotona salaatit ja vihannekset pusseista pesulle ja paloiksi. Mukaan vielä kylmäsavustettua herefordia, paahdettuja pinjansiemeniä ja kapriksia. Nopea vinaigretti etikasta, öljystä ja pippurista. Tadaa, lauantai-illallinen on valmis. Nautin omasta laatuajasta salaatin ja valkkarilasillisen seurassa ja katselen viikolla tallennettuja Australian Master Chef-jaksoja. Miespuolinen on jossain kavereidensa kanssa Helsingin ulkoruokinnassa.

Kruunaan lauantai-iltani vielä tilkalla portviiniä ja muutamalla palasella tummaa suklaata. Olisin kyllä varmaan syönyt sen koko Lindtin suklaalevyn, mutta: Jouduin jakamaan suklaani kahden karkki tai kepponen-olion kanssa. Häkellyttävää törmätä sellaisiin kotiovellaan... Palmusunnuntain trullit nyt vielä ymmärrään ja osaan varata namuja, mutta nämä Ameriikan hapatuksen, hohhoijaa.

Miespuolinenkin ehtii kotiin, ennen kuin tajuan raahautua sohvalta yläkertaan ja unten maille. Sellainen se oli, tämän bloggarin lokakuinen lauantai.

Ai mää vai? Kootut tunnustukset

 

Suolaa ja hunajaa-blogin "ruokasiskoni" Jonna haastoi minut mukaan aika moniulotteiseen haasteeseen. Luvassa on siis pitkä ja hyvin minä-keskeinen postaus. Ensin 11 kysymystä ja sitten vielä vähän keittiö- ja ruokahaaveita ja to cook-listaa.

Kas tässä, aloitetaan teemalla "yksyks" eli 11 kysymystä ja 11 asiaa itsestäni.

1. Mikä on tärkein keittiövälineesi?
Olen tylsä ja vastaan veitset. Mutta kun niitä tarvitsee ihan kaikkeen. Vielä kun oppisin huoltamaan Sabatierini itse. Tähän asti kiitos ja kumarrus iskän teroituspalvelulle.

Suurta arvoa annan myös tiskikoneelle. Se on I-HA-NA.

2. Mikä on lempimausteesi?
Ruuanlaitossa mustapippuri on aika lyömätön. Keittiöelämä ilman pippurimyllyä olisi aika ankeaa. Yrteistä suosikkini on timajmi. Leivonnassa rakastan kardemummaa ja vaniljaa. Niin että pitikö tässä valita vain yksi? Ei onnistu. :)

Ai niin, ja sitten vielä tuore minttu. Se on ollut tämän kesän sesonkiyrttisuosikkini. Sitä on nakattu vähän joka ruokaan, ihastuttavan monipuolinen.

3. Espresso, cappuccino, suodatinkahvi vai teetä?
Aamuisin pressopannua. Espressoa aina, kun tilaisuus tarjoutuu. Cappua iltapäiväkahviksi.
Mieluiten sitä tummempipaahtoista. Aamukahvin pavut tulee jauhettua itse pienellä käsikäyttöisellä myllyllä, taatusti tuoretta kahvia. Maitokahvit yleensäkin ovat enemmän minun juttuni, vaikka espressostakin pidän.

Teetä tulee nautittua kupillinen melkein joka ilta. Tosin nykyisin olen teen suhteen aika epäortodoksinen: Clipperin erilaiset pussitetut yrtti- ja rooiboshässäkät sopivat hyvin meikäläisen iltateeksi. Tosin, nautin suunnattomasti, jos ja kun saa hyvin haudutettua "oikeaa" teetä. Että terveisiä vaan sinne Ogelin teehuoneelle, Kusmin Anastasia oli kerrassaan ihastuttavaa!

4. Ruotsalainen mestarikeittiömestari Leif Mannerström on sanonut, että jauheliha on tärkein ja monipuolisin raaka-aine. Päteekö se keittiössäsi?
No onhan se monipuolista, ei voi kiistää. Eikä sitäkään, että  jauhis onvakivieras meidän keittiössä. Tavoitteena onkin, että jossain vaiheessa jauhista  jauhettaisiin meilläkin itse.

5. Ostatko ruokaa toreilta tai suoraan tuottajilta?
Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Ja haluaisin ostaa kyllä enemmän suoraan tuottajilta. Toria tai kauppahallia ei ole tällä hetkellä lähitienoolla, onneksi on muutama maalaispuoti. Poroa tulee tilattua pohjoisesta suoraan kasvattajalta.

6. Mikä on paras ruokamuistosi?
Aivan mahdotonta nimetä vain yhtä parhaaksi ruokamuistoksi. Niitä on niin paljon, onneksi! Useimpiin liittyy yhdessä tekeminen ja jakaminen jollain tapaa. Matkat, perhejuhlat, ensimmäinen pieni piknikki Miespuolisen kanssa, joulut, juhannukset, pääsiäiset, viikonloput, arkipäviät... Niin monien kanssa ja monissa tilanteissa on ollut jotain mieleenpainuvaa, parasta ja taianomaista.

7. Kuvaatko vielä filmillekin vai pelkästään digilläkin ja millä kuvaat?
 Filmit ovat kyllä meillä jääneet 2000-luvun alkupuolelle. Pelkällä digillä mennään nykyisin. Kameran virkaa toimitttaa ei järkkäri eikä pokkari, vaan Canon G12. Järkkäri - ehkä sitten joskus, kun olen jaksanut opetella tuon semiversion toiminnot sujuviksi enkä läiski pelkkiä autoasetusshotteja.

8. Mitä liikuntaa/urheilua harrastat?
Olen urheilun suhteen myöhäisherännäinen. Ja vähän sellaista "hurahravaa" sorttia. Tällä hetkellä treenikalenterissa pyörii juoksu, jooga ja tanssi, ei siis humppa-polkka vaan lähinnä street-lajit. Punttiakin tulee heiluteltu aina välillä, kun kerran se on hyväksi. Joukkuelajit ja pallopelit eivät ole mun juttu. Hiihtokiintiö meni aika täyteen lapsuudessa. Lapissa voisin kyllä hiihdellä ja lumilautailu voisi olla mun juttu.

9. Ulkomaanreissu vai mökille?
Molempia kiitos kyllä! Sopivassa suhteessa eli kesällä paljon landeilua ja ulkomaan reissut sitten enempi kevät-syksy-talvi akselilla.

10. Kun talven liukkaat tulevat niin missä seuraavista sinulla on nastat: pyörässä, autossa, talvikengissä, lenkkareissa, muistitaululla?
Autossa. Nastalenkkareita en ole viitsinyt investoida. Liukastellaan se mitä viitsitään. Ääritapauksessa voi sitten hankkiutua juoksumatolle.

11. Oliko tämä vaikea tehtävä?
 Kyllä. En taatusti muistanut kertoa kaikkea olennaista. Mutta tämä oli hauskaa, pieniä pilkahduksia persoonasta ja hyvä syy itsellekin pysähtyä miettimään.


Ja sitten ne 11 asiaa itsestäni.

* Sen lisäksi, että olen varttikarjalainen, olen asunut yli 10 vuotta elämästäni myös Tampereen seudulla.

* Naiskuorolaululla ja klassisella laululla on ihan erityinen paikka sydämessäni.

* Olen suoriutunut ilman suurta ketutusta yhdestä puolimaratonista. Hommasta jäi sen verran hyvä mieli, että saattaisin ottaa joskus uusiksikin.

* Minulla ei ole koskaan ollut omaa mikroaaltouunia. Kämppikselläni oli aikoinaan, muutamat puurot tuli keiteltyä sillä pitkin mikroa...

* Vaihdoin yliopisto-opinnot käytännönläheisempään alaan. Ehkä sitten eläkkeellä teen jotkut maisterisopinnot, ihan vaan huviksi.

* Olen asunut puoli vuotta Belgiassa. Opin juomaan punaviiniä ja syömään haisujuustoja. Ja laittamaan sokeria ja suklaatahnaa aamiaisleivän päälle.

* Rakastan viinejä. Ei kyllä uskoisi, koska kirjoitan niistä täällä todella harvoin. Joku mentaaliblokki? Sitäpaitsi, jaksaako niistä kukaan täällä edes lukea?

Puolisoni lisäksi perhe ja suku ovat minulle erittäin tärkeitä ja rakkaita. Varttikarjalaisen ruokapöydästä löytyy aina paikka yllätysvieraillekin. Ja pataa jatketaan tarpeen mukaan.

* Olen todella huono nukkumaan autossa. Kadehdin heitä, jotka simahtavat takapenkille heti, kun moottori käynnistyy.

* Olen maailman lyhytpinnaisin ja ankein askartelija. Aikuisiällä olen yhden ainokaisen kerran askarrellut joulukortit. Projektinvetäjänä toimineelle ystävälleni Sipille kiitos siitä! Omatoimisesti en olisi ikinä saanut niitä aikaiseksi.

* Olen aamu-uninen. Ennen aamukahvia kanssani ei kannata yrittää mitään kovin syväluotaavia keskusteluja. Ja taivasta kohti sojottava "aamutukkani" alkaa olla legendaarinen vitsi perhepiirissä.

Kahtia jaetut haaveet: Ruokaan liittyvät ja to cook / bake-lista.


Ruokaan liittyvät haaveet:
1. Lihamylly- ja makkarasuppilo Kitchen Aidiin.
2. Illallinen French Laundryssa.
3. Keittiössäni ei vieläkään ole liikaa laskutilaa. Itse suunniteltu keittiö, ikuisuushaave.
4. Ruoka- ja viinimatka Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.
5. Jos voittaisin lotossa, ryhtyisin maanviljelijäksi. Ja yrittäjäksi. Oma ruoka, parempi mieli.
6. Itse pyydystetty riista. Tai siis jos vaikka tuo meillä asuva uljas metsämies tuo joskus jotain kotiin. Jos ei, niin saahan sitä kaupastakin.

Lähiaikojen to-cook / bake-listani:
1. Pulled pork, mutta haluaisin kokeilla sitä porosta
2. Puolukka mudcake. Sitä täytyy tehdä pian!
3. Jotain chilistä, koska omia chiljeä on tällä hetkellä niin paljon.
4. Amerikkalaistyyppinen omppupiiras. Olen himoinnut sellaista jo pitkään.
5. Jotain mantelista. Ihan vaan siitä ilosta, että voin syödä sitä pieniä määriä tällä hetkellä! Macarons?
6. Pörkölt, unkarilainen lihapata siis. Koska sillä on niin hassun kuuloinen nimi.
7. Wallennbergin pihvit, klassikko.





Viiniä?

Kuten blogin esittelytekstistä voi lukea, niin tässä keittiössä ja ruokapöydässä (ja aina välillä sohvallakin) nautitaan viinistä. Siis pidetään oikein kovasti, ehkä vähän tiedetäänkin jotain, mutta ei missään nimessä snobbailla tai haluta hifistellä ylenmääräisesti.

Olen huomannut, että jostain kumman syystä viineistä tulee kuitenkin kirjoitettua hyvin harvoin. En oikein osaa sanoa miksi, mutta jotenkin sillä taitaa olla tekemistä sen kanssa, että en oikein tiedä, kiinnostavatko viiniaiheet ketään muuta kuin minua itseäni.

Jos viinit kiinnostavat, niin millaista sisältöä niistä haluaisit kenties lukea?

Kyllä, ei, ehkä?

Kellohallin keittiökirppiksellä

 

Kuluneen viikonlopun aikana on Helsingissä nautittu useammasta ruoka-aiheisesta tapahtumasta. Ravintola Nokka piti Katajanokalla pientilatoria ja paljon puhuttu Helsingin kaupungin Teurastamo-projektiin liittyvä Kellohalli avasi ovensa. Lauantain avajaisten jälkeen sunnuntain oli vuorossa keittiökirppis, jossa oli mahdollista laittaa kiertoon omia keittiökamppeitaan, ruokalehtiä, keitookirjoja, myydä leivonnaisia tai vaikka oman pihan omenia. Lisäksi Kellohallin ravintolassa oli myynnissä soppaa, voileipiä, kahvia, suklaakakkua ja sorbettia. Avoinna oli myös lukusali, jossa Helsingin kaupunginkirjaston valikoimien keitto- ja designkirjojen selailumahdollisuuksien lisäksi oli esillä valokuvanäyttely.

Piipahdimme paikalla iltapäivällä, emme myymässä vaan uteliain mielin. Porukkaa oli liikkeellä mukavasti, tosin kirpparimyyjiä ja sorttimenttia aika vähäsen. Olimmekohan liian myöhään liikkeellä vai oliko kyseessä vain ns. alkukankeus?

Herkkuja ja kamppeita myynnissä.

Kirppistelyn lomassa hörppäsimme kahvit ja jaoimme voileivän ja suklaakakkupalan. Itse leivottu leipä oli päällystetty possunkyljellä ja sinppimajoneesilla. Suklaakakku oli suklaista ja tahmeaa ja sopivan vähäsokerista, juuri minun makuuni. Kahvi peruspauligia, Iittalan kupista (huom ei mukia, mutta ei kutitenkaan tassia, mitä häh? Vai olenko vain konservatiivi?). Bisset viittasivat Hartwalliin,  Lapinkulta-logo oli aika iso.  No, isoilla on rahaa.

Possuleipää. Leivän kuori oli todella rapeaa, 

jopa hieman hankalaa syödä. Mutta maukasta!

Kiettiökirppiksiä on luvassa lisää syksyn mittaan! Toivottavasti homma lähtee kunnolla lentoon syksyn edetessä, seuraava 23.9. Ja kellohalliinkin saataisiin vaikka tarjottimetkin.

Oli juhla ja juhannusilta

 Juhannusyön taikaa, meiltä näkyy kauas yli peltojen ja metsien.

   

 Kokko, mallia komia.

Yksi makkara...

 ...jengimakkarat, ehdoton hitti Westcharkin Chorizo!

Sitten mintulla maustettua mansikka-raparperikakkua. 
Reseptejä ja lisää tunnelmia, kunhan tästä tokeennutaan.

Kielojen aikaan

Voi kunpa tähän saisi liitettyä vielä tuoksunkin! 

Mustikan lehdet kimpussa kielojen kanssa olivat suloinen yhdistelmä.

Alkukesä vaan on niin ihana!

 

Raparperi Brita onnistuu loistavast myös 

gluteenittomista jauhoista! Tee suosiolla tuplasatsi.

Kukkaisaa viikonloppua

Kevät on huumaava vuodenaika. Tuoksuvat tuomet, kukkivat hedelmäpuut,heleän vihreät puut ja pensaat, iltaisin laulurastaan ja satakielen livertely. Ja joka päivä sitä löytää pihalta ja luonnosta jotakin uutta ihastuttaaa ja joskus vihastuttavaakin. Viimeisellä tarkoitan lähinnä rikkaruohoja ja tuholaisetanoita.

Leppeästi alkanut viikonloppu sisältää häähumua (ei toki omaa) sekä toivottavasti paljon auringon paistetta ja pihahommia. Ihanaa!

Sain muutama viikko sitten upeita leikkopioneja, jotka hurmasivat tuoksullaan ja kauneudellaan. Pioni ovat kukkasuosikkini numero yksi, ehdottomasti. Vankkana kakkosena tulee kielo.

Kahden maanosan kaupunkiloma

Tuhat ja yksi yötä, kultainen sarvi, basaarit, mezet ja raki. Loma Bosporinsalmen rannalla kutsuu!

Palaan aiheisiin, kunhan olen tutustunut ensin aitoon kebuun, börekiin ja köfteen.

Kuva lainattu täältä.