Vaikka hanget ovat edelleenkin hillittömän korkeat nietokset, niin aurinko lämmittää päivisin jo ihanasti. Kevätaurinko saa ainakin minut kaipaamaan ruokaan tiettyä kepeyttä. Salaattia pöytään siis.
Selailin sattumoisin jenkkien suomalaissyntyisen Top Chef-kisaajan, Stefan Richterin, Pihvikirjaa. Ja jos pihvikirjasta kokeilee reseptiä, niin tottahan toki se on salaatti! Tosin, kokeilin tätä lähinnä kastikkeen vuoksi. En nimittäin ole koskaan päässyt kunnon blue cheese-dressingin makuun. Nyt ehkä sain jujusta kiinni, kastike oli melkoisen hyvää.
Vaikka tämä onkin salaatti, niin suuresta kepeydestä tätä ei kyllä voi syyttää. Pekoni ja sinihomejuusto pitävät kalorit kunnossa. Ja taas jaksaa hiihtää hangilla!
SALAATTIA SINIHOMEJUUSTOA JA PEKONIA
1 kerä jäävuorisalaattia (tai vastaavasti jotain muuta rapeaa salaattia)
200 g pekonia
200 g kovaa sinihomejuustoa (esim. Aura tai Stilton)
Kuutioi pekoni halutessasi ja paista sitä uunissa pellillä 200 asteessa noin 10 minuuttia. Laita kuutiot siivilään tai paperin päälle jäähtymänän, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Jos käytät jäävuorisalaattia, leikkaa se neljään lohkoon. Jos muuta rapeaa salaattia, revi se suupaloiksi. Murenna sinihomejuusto pieniksi paloiksi.
Kastike:
1 tl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi pieneksi silputtuna
2 rkl oliiviöljyä
50 g sinihomejuustoa
0,5 dl kanalientä
suolaa
valkopippuria
Kiehauta kanaliemi ja sulata siihen sinihomejuusto (se kannattaa murustella ensin, sulaa sitten sutjakammin). Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja sileäksi kastikkeeksi.
Kokoa salaatti(lohkon) päälle kerroksittain kastiketta, sinihomejuustomurusia ja rapeaa pekonia. Koristele tuoreilla yrteillä ja krasseilla. Voisin kokeilla tätä soosia myös kanaburgerin keralle.
Note to self: Tunnustan, minulla on jäävuorisalaatin kanssa joku henkinen ongelma, se ei vaan maistu. Olen tainnut saada siitä saman trauman kuin aikoinaan peruskoulussa kiinankaali-ananassalaatista. Jäävuorisalaattia kun on jokaikusessa Fazer-Amica-Sodexho-lounasruokalan salaattipöydässä. Kiitos, mutta ei kiitos. Ei edes vaikka Stefan sitä kokkaisikin. ;) Vai pitäisiköhän kokeilla viljellä ihan itse, maistuisiko sitten?