tiistaina, tammikuuta 18, 2011

Ranskalainen kukkopata - Coq au vin


Sunnuntairuoka syntyi, kun pohdiskelin mitä kummaa laittaisin kukonpojasta, joka tarttui matkaan retkeltä Anton & Antoniin. En voinut vastustaa Viskilän tilan Kukonharjan kukonpoikia. Oli ihan pakko kokella.

Aikani pohdittuani päädyin coq au viniin, kukkoa punaviinissä. Hetken mietin, että paiskaan pulun pataan kokonaisena, mutta tulin kuitenkin siihen tulokseen, että viisaampi vaan taipua opettelemaan linnun paloittelu. Nii-in, eipä sitten ole tullut varmaan koskaan paloiteltua raakaa broileria / kukonpoikaa...

Nykykokin kätevä apuri, youtube tarjosi tähän pikkupulmaan hyvän valikoiman erilaisia opastusvideoita. Parasta antia oli Gordon Ramsayn How to Part a Chicken. Kaunista, vaikken Gordonista muuten niin tykkääkään. Mutta kyllä se tipun osaa paloitella, todella. Ja minäkin selvisin hommasta ihan kunnialla, en tosin yhtä tyylillä kuin Mr. Ramsay. Harjoittelun paikka.

Tähän on pakko vielä todeta, että lapsuudessani meillä syötiin usein sunnuntaisin uunikanaa. Ja se ei tosiaan ollut mitään rintafilettä tai filesuikaletta, eihän niitä 80-luvulla edes ollut tarjolla. Äidille ei ollut mikään "issue" ostaa ja paloitella kokonaista raakaa kanaa. Kumma kyllä, tänä päivänä se koetaan jotenkin hankalaksi. Pataruuassa luullinen liha on ihan must, makua irtoaa ihan toisella tavalla kuin fileistä.

Reseptiikkaan otin mallia Silläsipuleilta, jossa oli käytetty Hans Välimäen reseptiä. Lisäksi tutkailin Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjaa ja Julia Childin ohjeistuksesta lisäsin pataan vielä laakerinlehteä, tomaattisosetta ja valkosipulia. Pataan laitettu viini oli muuten satsi sekalaisia jämäviinejä jääkaapista, konjakki taas maustekaapin perukoilta löytyvistä minipulloista. Ne ovat muuten todella käteviä juurikin ruuanlaitto- ja leivontatarkoituksiin.

Tästä tuli ihan superherkkua. Soppakellari suosittelee, lämpimästi. Kuten myös retkeä Anton&Antoniin. Ja siinä on muuten naapurissa myös Kaffecentralenin myymälä.

Coq au vin - Kukkoa viinissä

4:lle

1 kokonainen kukonpoika
200 g herkkusieniä tai kourallinen herkkutatteja
10 salottisipulia
1 solo valkosipuli
200g pekonia (meillä pancettaa)
2 rkl voita
suolaa ja mustapippuria
1 pullo punaviiniä
4 cl konjakkia
1 dl demi glace-kastiketta
1 tl tuoretta timjamia (meillä kuivattua)
2 laakerinlehteä
2 rkl tomaattisosetta

Paloittele broileri kymmeneen osaan. Ota mallia Gordonista, jos ei muuten suju.

Kuori sipulit. Suikaloi pekoni ja ruskista omassa rasvassaan, nosta syrjään. Ruskista samassa rasvassa kevyesti vielä sienet ja sipuli (liota sienet, jos käytät kuivattuja). Ruskista lintupalat ja nakkaa nekin pataan, samoin pasitetut pekonit. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita joukkoon loput raaka-aineet ja anna padan hautua kannen alla 20 minuuttia. Ota kansi pois ja jatka toiset 20 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä. Tarkista maku.

Note: Kananrangasta ja muista perkuujämistä kannattaa ehdottomasti keittää kanaliemi. Tulee siinä samalla vaivalla, melkein itsekseen.