sunnuntaina, tammikuuta 16, 2011

Keittoa nauriista


Talvisin tulee tehtyä usein keittoja. Mikäs sen maistuvampaa kuin lautasellinen höyryävää, lämmintä soppaa. Keitto on myös kätevä alkuruoka viikonlopun dinnerille, koska sen voi huoletta tehdä edellisenä päivänä suurinpiirtein valmiiksi ja vain lämmittää ja säätää maut kohdilleen seuraavana päivänä. Ja surauttaa toki kuohkeutta bamixilla ennen tarjoilua.

Kaapissa lymyili kaskinauriita ja niistä syntyi keitto Hesarin ruokasivujen reseptillä. Pieniä viritelmiä tein taasen, koska keiton piti olla maidoton. Voi (Jota muuten on ohjeistettu aika reipas määrä!) jäi kokonaan pois ja maitotuotteet korvatiin kaurakermalla ja maidolla sekä kasvisliemellä. Hyvin toimi näinkin!

Ahmijan
kommenttilootasta bongasin hyvän vinkin nauriin käsittelystä. Maista jokaisesta nauriista pieni pala. Joskus nauriiden joukossa saattaa olla kitkeriä kavereita, jotka maullaan pilaavat koko ruuan. Eliminoi nämä siis joukosta!

Tähän saa muuten kätevästi upotettua myös joululta jääneet piparkakut. Olivat hauska makulisä keiton lempeään makumaailmaan.


Nauriskeitto ja murskattua piparkakkua
reilu alkukeitto 4:lle

400 g nauriita (noin 2 kpl)
1 peruna
1 pieni sipuli
3 valkosipulin kynttä
4 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
100 g voita
1 dl valkoviiniä
noin 3 dl vettä
1 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
suolaa, valkopippuria
piparkakkua

Kuori nauriit ja peruna, leikkaa isoiksi paloiksi. Laita kattilaan voi, oliiviöljy ja hunaja. Lisää nauris- ja perunalohkot ja paista, kunnes juurekset saavat hieman väriä.

Hienonna sipulit ja lisää kattilaan. Anna sipuleiden kuullottua. Lisää valkoviini ja vesi. Anna hautua kypsäksi, lisää vettä tarvittaessa.

Lisää kerma ja maito ja soseuta tehosekoittimessa sileäksi. Kaada takaisin kattilaan ja mausta. Murskaa keiton päälle tarjottaessa piparkakkua.