maanantaina, lokakuuta 29, 2012

Viimeinen tomaatti saunasta ulos



Kypsyttelin viimeiset oman kasvihuoneen tomaatit saunan pimennossa paperipussissa muutaman ompun kera. Vihoviimeiset tomaatit eivät olleet enää ihan siloposkisia kaunottaria, vaikka aromit olivatkin tallella. Päätin nakata ne kattilaan ja keittelin pienen satsin tomaattikastiketta pakastimeen pizzapäiviä odottelemaan. Pumpkin Jamin Mari oli kuin tilauksesta postannut hyvän kuuloisen tomaattikastikeohjeen. Hieman taisin viritellä määriä ja lisäsin basilikan, mutta mitäs tuosta. Hyvää tuli.

Uskomaton ero on muuten kuivatulla basilikalla ja Heikkilän yrttitilan kuivatulla basilikalla. Jälkimmäinen versio peittosi Santa Marian aromikkuudellaan ihan 100-0. Suosittelen kokeilemaan!

PARAS TOMAATTIKASTIKE


700 g tuoreita tomaatteja
2 pientä sipulia
1 solo valkosipuli
oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
2 tkl valkoviinietikkaa
suolaa ja pippuria
kuivattua basilikaa

Kuori ja silppua sipulit pieneksi, tee samoin valkosipulille. Lämmitä öljy kattilassa, lisää sipulit ja kuullota hetki miedolla lämmöllä.

Poista tomaateista kannat ja kuutioit pieneksi. Lisää sipulin joukkoon tomaatit ja hunaja. Keittele kastiketta reilut 20 minuuttia tai kunnes tomaatit ovat aivan pehmeitä ja kastike on melko sakeaa.

Mausta kastike viinietikalla, suolalla, pippurilla ja kuivatulla basilikalla.